tiistai 3. helmikuuta 2015

My Wardrobe -collection, Myrsky -neulosmekko

Tätä syksyllä valmistunutta mekkoa olen päässyt ulkoiluttamaan muutamaan otteeseen ja mekko on kyllä niin kiva, etten heti tähän kyllästy! 


Tämä mekko on tehty yhdistelemällä kahta kaavaa. Aloitin projektin Suuri Käsityö 2/2014 lehden kaavalla. Valitsin kooksi 34, eli pienimmän mahdollisen, koska mielestäni SK:n kaavat ovat reilua mitoutusta. Olin kerennyt jo kohdistamaan kuviot hienosti ja leikkaamaan kappaleet, harsia vielä kasaan ja huomasin, että oli auttamattomasti liian suuri vyötäröstä alaspäin. Ei auttanut kuin ruveta kaventamaan. Harsin useampaan otteeseen ja edelleenkään mekko ei istunut päälle. Päätin jättää mekkoprojektin hetkeksi lepäämään.
Eräänä päivänä selailin sitten kaupassa Burdan 10/2014 lehteä, ja siinähän oli todella kivoja tunika ja neulosmekko kaavoja. Ostin lehden ja kotona tajusin, että voisin yhdistää Burdan mekkokaavasta alaosan. Burdan mallit kun istuvat itselleni todella hyvin. Ja yhdistäminen onnistui hienosti, Burdan kaava oli kainaloiden kohdalta tismalleen samankokoinen kuin SK:n malli, mutta tooodella paljon kapeampi alaosasta. Tämän muutoksen tehtyäni, mekosta tuli täydellinen. Sen verran ongelmia aiheutti vielä tuo vesiputouskauluksen/olkasaumojen ompeluohjeiden ymmärtäminen, että jouduin ottamaan yhteyttä SK:n käsityöklinikalle. Saatuani lisäohjeistusta, ompelu taas sujui. Minulle kun ohjeet pitää vääntää rautalangasta.    
Kangas on ostettu Kestovaippakaupasta. Mukavan tuntuista, ei rypisty, sileää ja sopivan paksua. Käytössäkään mekko ei ole nyppyyntynyt. Kuvio on kankaassa kummassikin reunassa ja keskellä yksiväristä harmaata. Sainkin hienosti mekkoon vain toiselle sivulle kuvion ja toisen puolen harmaaksi. 











Eilen illalla lasten mentyä nukkumaan päätin aloittaa valmistelemaan tätä postausta. Muistiinpanoja olin jo laittanut ylös ompeluvaiheessa, mutta kuvat vielä puuttuivat. Ja taas sama ongelma, sitä kunnon valoa kun ei ole. Olisi vain niin kiva kuvailla päivänvalossa. 
Mietin kuviin jotain teemaa ja sitten välähti. Kasasin rekvisiittaa ja kuvausuvälineitä kasaan ja kipitin yläkertaan. Laittauduin hieman ja päätin järjestää itselleni yhden hengen bileet, halusin kuviin juhlatunnelmaa, sellaisissa tilanteissahan tätä mekkoa olen juuri käyttänytkin. Meidän `disco`tapettiseinä sopi hyvin taustaksi ja sitten vaan kokeilemaan kameralla, mitä tulee. Valotusta reilusti ja ihan onnistuneita otoksia sain aikaiseksi. Sitten muutaman sadan kuvan joukosta valitsin ne parhaimmat. 




8 kommenttia:

  1. Näyttää todella tyylikäältä, ajattomalta. Hyvä että löysit toimivan kaavan alaosaankin ja sait mekon käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Loppu hyvin, kaikki hyvin. Alkuperäisen mallin ei ollut tarkoituskaan varmaan olla näin tyköistuva, olisi varmasti jostain höttösemmästä/kevyemmästä villaneuloksesta toiminut ilman muutoksia.

      Poista
  2. Tulin vastavierailulle ja täältähän löytyi superhieno blogi täynnä upeita käsitöitä. Ja aivan mahtavat nämä kuvat, klikkaan itseni heti vakkarilukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein paljon tervetuloa ja kiitokset kommentista! Sinultahan niitä upeita käsitöitä vasta löytyykin kun onnekseni eksyin blogiisi! Ja blogisi tyyli on muutenkin kiinnostava ja varmasti olet nähnyt vaivaa sen eteen. Tämä blogimaailma on vielä niin uusi juttu minulle (elän välillä siis todellakin kivikaudella joissain asioissa:D) Mutta suunta tuntuu oikealle ja jatkan omanlaisella tyylillä, toki vaikutteita saa aina muidenkin blogeista:)

      Poista
  3. Onpa kiva blogi! Tykkään sun tyylistä :)

    VastaaPoista
  4. Todella hieno blogi.. Selasin kaikki alusta loppuun, aivan ihania.. olet kyllä taitava : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Heli! Kiitos! Sinultahan minä saan tulevaisuudessa vinkkejä ompeluihin:)

      Poista