sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Lomavaatteita osa3, Mekon muodonmuutos


Tämä Sisters Pointin mekko on ties kuinka monta vuotta sitten ostettu ja monissa juhlissa tullut silloin pidettyä. Kangas on aivan ihanan värinen. Ainoa asia, miksi en ole sitä enää pitänyt, on se, että se on aivan liian lyhyt. Ilmeisesti 32v ikäkriisi iskenyt. Olen kuitenkin säilyttänyt mekkoa komerossa, kun en ole raaskinut kirpputorillekaan viedä. Olen innostunut Helmoja ja Hepeneitä -blogin mekoista niin paljon, että sain idean sieltä tähän mekkoon. Eihän sitä aina tarvitse kokonaan uutta mekkoa tehdä, vaan ottaa vanha mekko uusiokäyttöön. Purin mekosta helman pois ja ompelin tilalle puolikellohelman KVK:sta ostamastani pinkistä viskoositrikoosta. Samalla hieman kavensin yläosaa ja ompelin vyötärökaitaleen osia uusiksi. 
Itseasiassa ompelin ihan ensiksi täyskellohelman, mutta se ei oikein toiminut. Oli kyllä oikein kaunis, mutta ihan käytännön syistä jouduin puolittamaan sen. Meinaan, täyskellohelma painoi niin hirveästi, että mekko roikkui päällä pelkästään joustavien olkaimien varassa. Kokeilin vielä vyön kanssa. Vyö olisi pitänyt laittaa niin kireälle, että puristi vyötäröä. Ja jos olen oikein ymmärtänyt, niin sitä varten niitä tukiluita ommellaan mekkoihin.. Puolituksen ansiosta mekko keveni reippaasti ja muotoutui toimivaksi. 
Ja suuret kiitokset Helmoja ja Hepeneiden Kristalle kaavanteko -ohjeista ja vaivannäöstäsi! Ja Kestovaippakaupalle vinkeistä kankaan valintaan!

Suunnittelin mekon helmaan vielä alikeompeluna tuosta kukkakankaasta koristeita, mutta jäi sille asteelle.

Ja miltä mekko näyttää muodonmuutoksen jälkeen...


Pitkä ja kapea vyö on sama, kuin edellisessä postauksessa. Saa kiedottua monta kierrosta ympärille.



Uima-altaalla oli hieno valaistus, valot vaihtoivat väriä. Oli taas vaikeuksia valita ne parhaimmat kuvat.

Nyt minulla on kesäksi ihana mekko valmiina ja yksi ylimääräinen puolikellohame:) Ja tyttärellehän voisi vaikka ommella alkuperäisestä mekosta jääneestä helmakankaasta mekon..

8 kommenttia:

  1. Siitähän tuli todella hieno! Kauniin värisen trikoon olet löytänyt tuohon helmaan. Pitkä täyskellohelma on tosiaan painava, varsinkin trikoosta ja sitten siinä on aina se venymishomma myös . Nuo spagettiolkaimet on kyllä kauniin sirot, mekko sopii sinulle kuin nakutettu!

    VastaaPoista
  2. Ihana jälleen. Taitavasti olet saanut aivan uuden ilmeen mekkoon. Ihanasti sopii helman väri yläosaan ja puolikello on just niin oikea kokonaisuuteen.

    VastaaPoista
  3. Hieno muodonmuutos tällä mekolla. Ylä- ja alaosa sopivat täydellisesti yhteen, lopputulos on kesäinen ja raikas. :-) Muutenkin olet tehnyt tyylikkäitä loma-asuja. Sopivat sulle valtavan hyvin!

    VastaaPoista
  4. Olenkin nyt oikein onnellinen, että liityin lukijaksi :). Sinulla on todella upeita juttuja täällä! Ehdin vihdoinkin selata koko blogin läpi, ja tykästyin erityisesti itsellesi tekemiin vaatteisiin. Tyylikkäitä ja kauniita vaatteita. Tämäkin mekko on todella kaunis, helmaosan kangas sopii kuosilliseen kankaaseen hyvin.

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia kommenteista! Enpä ole ihan hetkeen lasten vaatteita ommellutkaan, kun olen omaa vaatekaappia täydentänyt. Ja tälläkin hetkellä ompelun alla olevat projektit myös pyhitetty ihan itselle. Postilaatikkoon oli tipahtanut uusi Ottobre, ja äkkiä selailtuna siinä oli muutama kiva malli, jotka voisi lapsille kesäksi tehdä.

    VastaaPoista
  6. Upea muutos mekolle! Löysin blogiisi Kristan Helmoja ja Hepeneitä blogin kautta. Hienoja toteutuksia blogisi pullollaan ja olen kovasti ihastuksissani näistä kuvistasi! Huipputyylikkäitä vaatteita ja kiva fiilis täällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein paljon tervetuloa! Minä kävin ihastelemassa sinun blogiasi! Kuvat näyttävät niin kauniilta ja ammattilaisen ottamilta. Käyn kurkkimassa lisää:)

      Poista