maanantai 18. huhtikuuta 2016

Kirjovirkattu Lemmy -tyyny

Tarkkasilmäiset saattoivat havaita edellisen postauksen taustalla erään komean herran kasvokuvan. Kyseessä on edesmennyt Lemmy Kilmister, rockin legenda, Motörhead bändin perustaja.  




Selailin netissä Kodin Kuvalehteä, josta äkkäsin maaliskuussa ilmestyneen erittäin mielenkiintoisen jutun Virpi Siipolasta. Hänen huikeita käsitöitään inspiroi musiikkimaailman tähdet, joita hän ikuistaa töihinsä mm.virkkaamalla ja ristipistoilla. Käykääpä ihastelemassa töitä Virpin käsityöblogista. Virpin suunnittelemasta Lemmy -tyynystä on syntynyt suorastaan hitti, eikä mikään ihme! Kyllähän tämä virkkausmalli on melkoisen säväyttävä! 

Ohje löytyy täältä.

Lanka: Novita Miami
Virkkukoukku: 3.0mm 
Sisätyyny ommeltu vanhasta tyynynpäällisestä ja täytteeksi kulahtaneen tyynyn sisukset. Jes, kierrätystä! 

Virkkauksesta, saati kirjovirkkauksesta ei itselläni ole kovin
suurta aiempaa kokemusta. Tässä postauksessa onkin suurilta osin esiteltyinä aiemmat virkkaukseni. Jonkin verran siis jouduin tekemään taustatyötä, ennen kuin pääsin aloittamaan ensimmäistä kirjovirkkaustani. 

Kirjovirkkauksesta löytyy tietoa ainakin AvoinmuseoPunomo, helsinki.fi-rkoskenvirkkaus sivuilta. 
Lyhykäisyydessään, kirjovirkkaus tehdään aina työn oikealta puolelta ja hyvin usein kiinteillä silmukoilla. Jäin pohtimaan, että onko kirjovirkkausohjeissa oletuksena yleensä, että virkataan silmukan takareunaan, näin nimittäin ymmärsin asian? Lankoja kuljetetaan silmukoiden sisällä, joten nurjalle ei muodostu lankajuoksuja. Langat katkaistaan joka kerroksen lopussa ja aloitetaan uusi kerros työn alusta. No, näinhän se OLISI varmaan pitänyt tehdä..
Luulin nimittäin pääseväni helpommalla ja vähemmällä lankojen päättelyllä, kun virkkasin joka toisen kerroksen vasenkätisesti. Kyllä, niin tein, vaikka olenkin oikeakätinen:D 
Näin jälkikäteen koko asia naurattaa ihan kamalasti. Eihän siinä ollut oikeasti mitään järkeä! Paljon helpommalla ja joutuisammin olisin työn tehnyt tuolla ensiksi esitetyllä tavalla. Virkatessa vain olin niin fiiliksiissä siitä, että pystyn virkkaamaan vasenkätisesti! 
Ensinnäkin mieleeni ei juolahtanut, että eihän se vasenkätisesti tehty silmukka ole kopio oikeakätisesti tehdystä silmukasta, vaan tietysti peilikuva..joten kuviokaan ei toistu tismalleen samanlaisena, varsinkaan värinvaihtokohdissa. Toisekseen, vasen- ja oikeakätisen käsialat poikkeavat toisistaan, vasenkätisesti silmukat ovat löysähköjä ja korkeita, kun taas oikeakätisesti kireitä ja matalia. Tästä syystä tyynystä ei tullut mittojen mukainen ja lisäksi pinnasta tuli epätasainen. Tokihan höyryttämällä pinta tasoittui hivenen, mutta ei se kaikkia virheitä sentään peitä:D
 Ohjeessa tyynyn mitoiksi oli ilmoitettu 40x40, omani oli 30x50, eli kuvia verratessa Lemmyni on hmm..hieman tukevamman näköinen.
Ennen kappaleiden yhdistämistä, virkkasin kappaleiden reunoihin vielä kaksi kerrosta kiinteitä silmukoita, jotta sain työstä hieman reilumman kokoisen.  
Purkamiselta en tietenkään välttynyt ja huomasinpa vasta puolessa välissä Lemmy -tekstipuolta virkatessa, että värit ovat päinvastoin:D 
Myös silmukoiden sisällä kulkevan langan kireyttä oli vaikea pitää sopivalla kireydellä, oikealla tekniikalla toteutettuna lankaa olisi voinut säätää helpommin.

Lemmy -valokuva: Photographer Joonas Brandt.












Ei tästä nyt ihan susikaan tullut. Sitä paitsi kirjovirkkaus oli kommelluksista ja aloittelijan hankaluuksista huolimatta melkoisen hauskaa puuhaa! Mielenkiinto pysyi ainakin yllä, kun ohjeita seurasi silmä tarkkana.

Nyt olisikin kiva kuulla teidän kokemuksia ja vinkkejä kirjovirkkauksesta! Millaisia kuvioita olette virkanneet ja onko teillä omia niksejä kyseiseen hommaan?
Tähän lopuksi laitan teille loppukevennykseksi linkin YouTubeen. Kurkatkaapa Valion kunnianosoitus Lemmy Kilmisterille<3