Minulla on ollut kirjastosta lainassa jo monta viikkoa 75 helmikoristeiset solmukorut -kirja. Olinpa huomaamatta lainannut sen englanninkielisenä sekä suomenkielisenä:D Kirja on oikein mainio, ohjeita löytyy niin helppoihin kuin vaativimpiinkin malleihin.
![]() |
Guineveren solmu. Näyttävä koru tai kaunis yksityiskohta vaatteessa, esim. ommeltuna paidan pääntielle. |
Tuppiloita voi käyttää moneen tarkoitukseen, esim. napinläpisilmuiksi tai vaikka tällä tapaa solmeilemalla koruiksi.
![]() |
Kruunupunosta. |
![]() |
Josephinen solmu sekä neljän langan palmikkoa. |
![]() |
Pisarasolmu. |
Ohjeita tuppiloihin löytyy esim. Ompelun ABC- tai Yksilölliset koristeet vaatteisiin -kirjasta. Tuppiloita voi tehdä monella tapaa, joista esittelen teille nyörivahvisteisen version. Ensiyrittämällä en saanut näitä onnistumaan, enkä edes toisellakaan kerralla. Tuppilon onnistumiseen vaikuttaa moni asia, eli ei auta muuta kuin kokeilla:) Räpsin muutamia kuvia työvaiheista ja päädyin esittelemään tutoriaalin muodossa kuinka nämä itse tein. Laittakaa ihmeessä palautetta, jos teillä on antaa omia vinkkejä tai ohjeessa on jotain epäselvää, korjailen sitten parhaani mukaan:)
Aloitetaan.
Tarvitaan nyöriä ja kangasta. Tässä tuppilossa käytin 2mm halk. nyöriä.
Leikataan kankaasta n.4 cm lev. vinokaitaletta. Vinokaitale antaa pientä joustoa kääntövaiheessa sekä muotoiltaessa valmista tuppiloa.
Reilujen saumanvarojen ansiosta ompelu on näin helpompaa.
Jatkokohtia suosittelen välttämään, mutta tässä tapauksessa tarvitsin mahdollisimman pitkät tuppilot solmeiluun. Yhdistetään kaitaleet toisiinsa niin, että ommel tulee 45 asteen kulmaan(näin saumakohdasta tulee kevyempi). Ompelin vahvistusompeleen kanssa sekä kevensin saumanvaroja.
Tuppiloihin tarvitaan nyöriä 2x vinokaitaleen pituuden verran+kaitaleen venymisestä johtuvaa varaa joitakin senttejä.
(Näihin koruihin tarvitsin todella monta tuppiloa, joten ensimmäisten tuppiloiden kohdalla huomasin, että määrämittaisiksi leikatuista nyöreistä tulee paljon hukkapätkiä, joten välttyäkseni niiltä, en leikannut nyöriä vielä kerältä.)
Asetellaan kangaskaitaleen taitteeseen nyöri kuvan mukaisesti, oikeat puolet vastakkain ja neulataan. Kaitaleen päähän jää siis roikkumaan nyöriä 1x vinokaitaleen pituuden verran+kaitaleen venymisestä johtuva vara.
Aloita ompelu kaitaleen yläreunasta. Tikin pituutta voi säätää hieman lyhyemmäksi. Vetoketjupaininjalalla pääset lähelle nyöriä. Kuinka lähelle sitten kannattaa ommella? Suosittelen ensin tekemään testikappaleen kokeillaksesi millaisilla väljyysvaroilla saat tuubin kääntymään. Tässä tapauksessa parhaan lopputuloksen sain ompelemalla 2mm päähän nyöristä. (Varo, ettet ompele nyörin päältä..)
Vinokaitaleen loppupäässä ommellaan nyöri keskikohdastaan kiinni kaitaleen.
Seuraavaksi ommellaan vielä vahvistusommel hyvin lähelle edellisen ompeleen viereen. (kokeilin tuppiloita ensin yhdellä ompeleella, mutta kääntövaiheessa sauma alkoi ratkeilla.)
Kavennetaan saumanvarat leikkaamalla läheltä ommelta.
Sitten alkaa vaikein osuus. Kangastuubi käännetään oikein päin alapuolella roikkuvan nyörin päälle, joka tapahtuu näin:
Vedetään kangastuubia hieman alaspäin.
Tässä kohtaa tarvitaan sorminäppäryyttä. Autetaan varovasti neulalla tai kynnellä kangastuubi kääntymään kaitaleen pohjassa olevan poikittaisompeleen yli.
Tässä kuvassa poikittaisommel on nyt kangastuubin sisällä. Kun saat tämän hieman hankalan alkuvaiheen tehtyä, jatketaan vetämällä kangastuubia nyörin päälle.
Kun olet saanut vedettyä koko kangastuubin nyörin päälle, tuppilo on valmis! Jipii! Nyt vain katkaiset nyörin poikki tuppilon päästä ja kerit loput takaisin kerälle. Näistä tuppiloista tuli kyllä juuri passelit, tarpeeksi tiiviit solmeiluun. Kaitaleiden liitoskohdistakin tuli siistit, eivätkä aiheuttaneet suurempia jumiutumisvaikeuksia käännösvaiheessa.
Eikä tässä ollut vielä kaikki. 15.12 blogini täyttää 1-vuotta!! Aivan huikeeta!
Silloin ensimmäistä postausta väkertäessäni en kyllä osannut kuvitellakaan, miten mahtavia asioita tämä voi tuoda mukanaan. Ompelutaidot ovat toki kehittyneet siitä, mutta mikä parasta, blogimaailman kautta olen päässyt tutustumaan ihaniin ihmisiin, moneen heistä törmäsinkin Tampereen käsityömessuilla:) Toivottavasti törmätään uudestaan!
Matka sujui rattoisasti HannaMi:n ja Helmoja ja Hepeneitä seurassa sekä messuilta joukkoon napattiin vielä Pizzicato. Päivä hurahti nopeasti ihanassa seurassa, höpötellen kässäjuttuja ja tutustuen messujen antiin:) Ensi vuonna on päästävä uudestaan!
Niin, se arvonta:D Ajattelin näin ennakkoon juhlistaa blogini 1-v synttäreitä arpomalla tämän korusetin. Voittaja saa siis itselleen kaulakorun ja korvakorut! Arvonta on avoin kaikille ja osallistumaan pääset jättämällä kommentin tähän postaukseen. Anonyymit, muistakaa jättää yhteystietonne. Arvonta alkaa nyt ja päättyy 15.12.2015 klo 21.
Onnea arvontaan!