keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Lomavaatteita osa2, Front slit maxi dress

Iltakävelyllä Fañabessa.





Front slit maxi dress
Kangas: minttu summerjersey viime kesän ostoksia KVK:sta. Vyö mustaa viskoositrikoota.

Ompelin ensimmäisen version mekosta MimiGstyle tutoriaalin mukaan. Kaavat mekkoon tehtiin leikkelemällä t-paita ja yläosasta oli tarkoitus tulla löysä ja vuorellinen. Mekosta olisi tullut nätti, jos olisin valinnut toisenlaisen kankaan. Olisi saanut olla jotain todella kevyttä ja laskeutuvaa. Tällä kankaalla yläosa jäi suureksi pussiksi, eikä laskeutunut nätisti, niinkuin piti. Ei auttanut kuin purkaa yläosa. 


Kaivelin laatikosta NewLook 6122 mekkokaavat ja muokkasin yläosan C -mallin mukaan istuvammaksi, tämä on myös vuorellinen. Helmaosa oli itseasiassa aika samankokoinen kuin alkuperäisessä versiossa, ja koska eteen ja taakse tuli rypytykset, ylimääräiset sentit sain kerättyä niihin. Ja sitten vain yläosa takaisin kiinni helmaosaan.
Sen verran tein vielä omia säätöjä, että kiinnitin olkaimet takakappaleeseen kiinni. Tässä NewLookin kaavassa nauhat oli solmittu niskan taakse. 
Olipahan taas projekti!













































Ikkunaostoksilla hienossa Plaza del Duque -ostoskeskuksessa.


Täytän tällä viikolla 32 vuotta. Ostin jokunen aika sitten itselleni jo etukäteen syntymypäivälahjan:) En ole oikeastaan koruihminen, mutta katselin tätä Snö of Swedenin -kaulakorua jo viime kesänä paikallisen koruliikkeen ikkunasta muutamaan otteeseen, tosin kullanvärisenä. En raaskinut ostaa sitä silloin ja jäi sitten kaivelemaan mieltä. Päätin katsella netistä, josko korua vielä löytyisi jostain ja iloksi huomasin että näitä löytyi vielä hopeanvärisenä. Ja olipa vielä tarjouksessa. Ostin samalla sitten rannekorunkin. Kuvissa muuten näkyy hotellin tyylikäs muoviranneke..



8 kommenttia:

  1. Upea asu jälleen - ja noi maisemat <3 <3 <3

    VastaaPoista
  2. Kaunis mekko! Mulla olisi muutama kangas tuolla odottamassa sopivaa maximekkokaavaa. Jotain tämän tapaista olin juurikin ajatellut.

    Hyvää synttäriä! <3

    VastaaPoista
  3. Ihana mekko. Kaunis väriyhdistelmä. Kävinkin ostamassa tänään mintun väristä resoria. Tarkoitus on yhdistää sitä keskeneräiseen ompelukseen:) Korutkin ovat ihania, tykkään :) Kyllä kuvauspaikat ovatkin kohdillaan, upealta näyttää.

    VastaaPoista
  4. Kiitokset kommenteista:) Uusimmassa Burdassa oli aika kiva maximekon kaava, täytyy sekin laittaa korvan taakse. Mua alkaa huvittaa tuolla välisivuissa oleva ompelulista. Aina tulee uusia suunnitelmia mitkä menee niiden edelle.. Täytyy muutta vissii otsikoksi ikuisuusprojektit:D

    VastaaPoista
  5. Siis miten ihmeessä olen missannut blogisi?!. Aivan huikeita kuvia, kuvakulmia ja mitä vaatteita! Niin tyylikästä ja ihan voisin sanoa, että omaamme saman maun. Ne haaremihousut olivat mm sellaiset, joita olen kesäksi suunnitellut. Kaikki neuleet ovat huikaisevan kauniita graafisen tyylikkäässä olemuksessasi. Tai siis ihan mikä vaan vaate näyttää päälläsi varsin kauniilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitokset ihanasta kommentista ja tervetuloa lukijaksi! Minä olenkin hiljattain vasta päässyt vauhtiin koko blogimaailmassa. Toki olen seurannut sinun blogiasi jo tovin taka-alalla:)Ja juurikin niitä tyylikkäitä vaatteita olen ihastellut sinun blogissasi. Ja meillähän taitaa olla samantyyliset Scallops-jakut!:)

      Poista