keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Tyttären Big Wheels -asu

Big Wheels lähestyy. Koko perheelle en ennätä ompelemaan tamineita viikonlopun menoihin, mutta tyttärelle oli ehdottomasti saatava mekko. Tilasin nämä ihastuttavat Michael Millerin kankaat Hawthorne Threadsilta ja vintagekaavan Etsystä. Tutkittuani kaavaa ja jopa testikappaleen tehtyäni totesin, etten taida osata muokata sitä sopivaksi. Säästääkseni aikaa muokkaushommista, päätin kokeilla jotain muuta mekkoa ja tein netissä pikaselauksen Burdan kaavoihin. Tämä mekko oli ilmestynyt juuri uusimmassa numerossa (7/2015), mikä ihastutti välittömästi. Mekossa riitti kyllä haastetta, vaikka kaavoihin ei tarvinnut puuttua. Tunti jos toinenkin, tai ennemminkin ilta jos toinenkin vierähti mekon parissa.  












Tulostin kaavat, joita oli kokonaista 3 kappaletta. Loput osat leikattiin ohjeen mukaan. Ohjeet tietenkin englanninkielisenä, joita yritin välillä suomentaa Googlen kääntäjällä. Suurin haaste ei ehkä ollut kielen ymmärtäminen, vaan itse työvaiheiden ymmärtäminen. Aina kun oli saanut ommeltua yhden vaiheen, jouduin seuraavaksi sitä purkamaan, ennen kuin pääsin etenemään. Mielenkiinnosta voisin käydä lukaisemassa kirjastossa Burdan, minkälaiset suomenkieliset ohjeet lehdessä mahtaa olla..






Miehusta on vuoritettu ja alaosa koostuu kahdesta hameesta. Alkuperäisessä ohjeessa alushame on tehty pitsikankaasta, mutta päädyin batisteen ja ompelin leveän pitsinauhan reunaan. Vyötärösaumasta tuli näin ehkä turhan tönkkö ja raskas, joten se pitsi olisi kyllä ollut kevyempi vaihtoehto.










Olkaimien rypytykset ovat kyllä supersöpöt. Rypytyskappaleiden reunoihin ommeltiin itse olkain ja tämän päälle ommeltiin vielä ripsinauha(käytin kanttinauhaa) ja näiden väliin pujotettiin kuminauhat. 

Napinläpeä en saanut onnistumaan millään. Kone jäi jumittamaan napinläpijalan kanssa, koska jalka otti kiinni kantattuun päätyreunaan. Yritin kaksi kertaa, mutta kolmatta en enää uskaltanut, koska silloin kangas olisi ollut jo riekaleina. Löysin laatikosta kaksi valkoista nepparia, (joita muuten tilaan 3exteriltä) ja hyvin toimii näinkin. Iso puunappi olisi kyllä ollut hienompi.










Vinokaitaleella reunustetun halkion ompelussa turvauduin Ompelun ABC-kirjaan. Ja niin täydellinen kun siitä tuli, mutta olin tehnyt sen peilikuvana, ihan kirjan ohjeen mukaan, mutta se olisi pitänyt tulla mekkoon juuri toisinpäin. Periaatteessa olisin voinut antaa asian olla, mutta silloinhan tuo vaivalla kantattu pyöreä reuna olisi ollut piilossa..Purkuhommia ja uusiksi. Ihmettelin kyllä miksi ylipäätään tuo toinen pyöreä reuna jätettiin ilman kanttausta? 

Miehustan reunat on kantattu vinokanttinauhalla. Tuli siinä harjoiteltua kulmien ja pyöreiden reunojen kanttausta. 

Mikä mekossa häiritsee itseäni? No, kuviokohdistuksilla ei ole mitään tekemistä hameosan kanssa. Ehdin leikellä osat kankaasta, kunnes tajusin mokanneeni. Jos huomasitte, niin takakappale on myös ylösalaisin, ja ihan tarkoituksella:D Sain näin sivusaumat fiksumman näköisiksi. Kuviossa on muutenkin kukkia ylösalaisin, joten tätä ei välttämättä heti huomaa. Kankaan printtikuvio on myös ehkä liian iso näin pieneen mekkoon. En tiedä olisiko ollut parempi, jos olisin tehnyt hameesta pidemmän.

Toinen asia, koska en ymmärtänyt täysin ohjeita, niin olkainten rypytetty alareuna jäi vyötärösauman väliin, eikä jäänyt kauniisti hameen päälle. Olin tikannut niin tiukasti kiinni, etten viitsinyt ruveta sitä enää purkamaan.

Ja tulipa tässä muuten opittua jotain kantapään kautta. Edellisessä postauksessa esittelin matkalaukullisen kankaita...Nyt konkreettisesti ymmärrän mitä kaavapaketeissa olevat teksti "cutting diagram for fabric without nap or one way design unless other wise" tai "extra fabric is required for matching stripes, plaids and one way design fabrics".  

Tilasin innostuksissani kaavoja, ja ennenkuin ne ehtivät edes perille, olin laittanut kangastilauksetkin menemään kaavapaketeista näkemäni kankaanmenekkitietojen perusteella. Vaikka tilasin kankaita vähän reilummin mitä vaadittiin, niin en silloin tiennyt ottaa huomioon erästä seikkaa, jonka tajusin tätä mekkoa tehdessä. Tilasin puuvillaprinttikankaita, joissa kuvio menee yhteen suuntaan, lisäksi kankaat ovat vain 110cm leveitä, niin kuin nämäkin kankaat. Enkä myöskään huomioinut, minkä kokoinen ja miten kuvio toistuu. Eli kaavoja ei voi asetella kankaalle kuin saman suuntaisesti. Eiväthän tilaamani kankaat siis riitä omiin mekkoihin millään. Olenkin nyt lueskellut vinkkejä kuviokohdistuksista (ruudut, raidat,kuviot), leikkuusuunnitelmista, langansuunnista ym..Tilannetta toki saa korjattua lisäämällä yksivärisiä kankaita printtien seuraksi. Onpahan vähemmän kuviokohdistuksia. Saapi nähä mitä tulee..Ja hei, kertokaa ihmeessä jos teillä on vinkkejä tähän tai tiedätte vaikka jonkin hyvän kirjan aiheesta.

Ja mikä asia mekossa on parasta? Se, että tyttäreni oli onnesta soikeana mekon saatuaan. Pääsin pitkästä aikaa myös itsekin räpsimään kuvia, mukavaa puuhaa sekin ompelun lisäksi:)


25 kommenttia:

  1. Voi ja voi. Ihanan romanttinen mekko romanttisissa maisemissa, jostain syystä minulla tulee tästä mieleen myös oktober fest :). kangasyhdistelmä sopii ihanasti yhteen, onko nätimpää kuin ruusut ja pienet tytöt. Tämä mekko näyttää minun silmään kyllä todella kauniilta ja siististi tehdyltä, mutta toisaalta ymmärrän nuo ajatukset siitä, että aina voi tehdä paremmin :). Itse olin jossain vaiheessa kovinkin tarkka kaikesta, mutta nyt olen vähän päässyt siitä. Joskus otti meinaan päähän kun oli tuntikaupalla vääntänyt jotakin ja sitten kaksi minuuttia pukemisesta lapsen vaatteessa olikin ketsuppia tai voikukkaa tai kynsilakkaa tms. Välillä kun tuntuu että silmät selässäkään ei riitä täällä meidän taloudessa aina :D. Ja yleensähän lapsi haluaa heti päälle sen mitä on tehnyt ja sehän on tietysti paras palkinto äidille. Sitten päätin että hyvä saa riittää, sellaista kun täydellinen ei ole olemassakaan joten olen vähän löysännyt näissä ompeluhommissa(kin) ;). Silti kyllä ihailen sinua, kun olet niin täysillä mukana tässä ompeluhommassa ja innokas opiskelemaan uutta. Minulla on muutamia hyviä koulumonisteita kohdistuksista, voisin niitä vilauttaa sinulle jos törmäillään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Nyt kun sanoit, niin kyllähän tämä muistuttaa oktoberfest asua:) Tykkään kovasti etsiä, suorastaan ahmin tietoa uusista jutuista ja se on myös todella koukuttavaa. Saattaa kesken ompelun tulla mieleen, että voisikohan tämän tehdä jollain muulla tavalla, ja sitten olenkin lukenut koko illan aiheesta:) En täydellisyyteen pyri, mutta onhan se vaan mukava tunne kun saa jotain onnistumaan niin kuin suunnitteli, tai kokeilemaan jotain minkä luuli olevan mahdotonta:) Ja ompelu/käsityöharrastuksessa löytyy kyllä niin paljon opittavaa, kuin vain jaksaa/haluaa ja kiinnostaa oppia. Taitaa kuulua vähän myös perusluonteeseeni, perehdyn asioihin muutenkin aika perusteellisesti, joskus ehkä turhankin paljon:D Ja kiitos, mielelläni voisin vilkaista niitä monisteita, toivottavasti saadaan järjestymään!:)

      Poista
  2. Ihailen suuresti kärsivällisyyttäsi! On siinä yhteen mekkoon ihan riittävästi kommervenkkejä! Minä tuppaan olemaan myös aika pilkunviilaaja kässähommissa, mutta samoin kuin Krista tuossa yllä kirjoitti niin huomaan että piirre on vähän lieventynyt. Mekko näyttää niin sievältä ja siistiltä ja kylläpä sen yksityiskohdat ovatkin kauniita! Kyllä te nyt säväytätte upeissa mekoissanne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Mukava viikonloppu oli ja päästiin tytön kanssa ulkoiluttamaan asuja! Sattuipa jopa olemaan lämmin päivä ja aurinko paistoi, sitä kun ei ole viime aikoina pahemmin ollut:D Olen luonteeltani suhteellisen kärsivällinen ihminen, joten mikäs minulle paremmin sopisi kuin harrastus, jossa pääsee näpertelemään(ja tietysti välillä purkamaan):D Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  3. Ihana mekko tuli kokemistasi kommelluksista huolimatta!! Samaa ole itsekin oppiinut kuin Krista ja Pizzicato - Täydellisyyten en pysty, ompelen siis riittävän siistiä ja aina tarpeeseen. Tekisi kyllä mieli kokeilla kaikenlaisia kaavoja, mutta kenelle ne antaisin jos en itse tykkääkään? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Onneksi ei ihan aina tule näin paljon kommelluksia kerralla, saattaisi alkaa jossain vaiheessa homma tympäsemään:D JA voih, tämä kaava-asia. Siis tykkään etsiä ja valkata kaavoja, mutta haluaisin oppia tekemään niihin muokkauksia, yritänkin syksyllä päästä seutuopiston ompelukurssille. Niin monta mielenkiintoista kaavaa joutunut hylkäämään, kun en ole osannut tehdä niille mitään:D

      Poista
  4. Täydellisen kaunis mekko, niinkuin sinun ompelemasi yleensäkin ovat. Onneksi kukaan muu ei huomaa mahdollisia kommervenkkejä :) Minä en ainakaan kuvioiden suhteen huomannut mitään. Olet kyllä sinnikäs ompelija!! Mekko on ihanan mallinen ja kankaan sävyt sopivat hyvin yhteen. Olet muuten räpsinyt kauniita kuvia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! Monesti se kyllä on niin, että muut ei niitä mokia huomaa, eikä tässä tapauksessa kyllä käyttäjääkään haittaa onko kuviot kohdallaan vai ei:D Kummatkin kankaat kuuluivat samaan retro-mallistoon, siksi käyvät niin hyvin yhteen:)

      Poista
  5. Todella ihastuttava mekko! Kankaat ja yksityiskohdat on kauniit. Ja paras palkintohan on kun saaja tykkää. Katselin kuvat moneen kertaan ennen kuin luin tekstisi. En huomannut mitään muuta kuin kauniin mekon, mutta itseähän aina pienet mokat häiritsee vaikkei muut niitä edes huomaa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa vaihtelua tämä lasten vaatteiden ompelu, syksyllä olisi tähtäimessä saada pojalle tehtyä ihan perusvaatetta. Pitäis ottaa urakaksi vaatekaapin tyhjennys, kun suurin osa pojan vaatteista jo pieniä. Ja kyllähän ne lasten mielipiteet tulee niin vilpittömästi ja aidosti, että pakkohan sitä on uskoa, jos lapsi tykkää äidin tekemästä vaatteesta:) Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  6. Valloittavan kaunis mekko ja niin ihanan tunnelmalliset kuvat! Kriittisyys omia töitä kohtaan on tuttua. Toisaalta se itseltään tarkkuuden vaatiminen ajaa myös eteenpäin ja samalla oppii uutta. Minullakin on kyllä ajan saatossa se pikkutarkkuus karissut jonkun verran, olen opetellut antamaan itselleni virheet anteeksi (muuthan niitä ei yleensä edes huomaa :D). Ihailen kyllä sinun paneutumista näihin ompeluihin. Minä olen sen verran laiska lukemaan ohjeita tai kankaan menekkejä/kuviokohdistuksia, että soveltelen ihan liikaakin omiani (ja sitten tulee niitä susiakin). Inspiroivaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Taitaa olla niin että nälkä kasvaa syödessä. Aina kun oppii uuden jutun, on pakko kokeilla jo seuraavaa ja lisätä vähän vaikeusastetta. Ompeluharrastus on vielä aika tuore tapaus minulla, niin voi johtua osaksi siitäkin. Täällä onkin nyt ompelukone ollut ahkerassa käytössä, vesisateessa kun ei viitsi pahemmin ulkona olla:) Mukavaa viikonloppua ja ompeluniloa!

      Poista
  7. Mullon sulle yksi haaste http://www.weekendchic.fi/2015/07/q-liebster-blog-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Yritän pari projektia saada valmiiksi, niin pääsen vastailemaan haasteeseen:)

      Poista
  8. Niin kaunis mekko ja suloinen tyttö! Näitä mekkoja nähdessä tekisi aina mieli ommella tyttöjen vaatteitakin, itsellä kun kokemusta vain poikien vaateompelusta, ja naisten toki. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paulina! Tässä onkin monta ompelua taas tulossa itselle, kunnes tajusin, että meidän pienelle herralle en ole aikoihin ommellut mitään. Asiaan on tulossa korjaus:) ja nyt oli kyllä ihan todella tarvekin, koska tyhjensin pojan vaatekaapin pieniksi jääneistä vaatteista.

      Poista
  9. Mullakin pieni haaste sinulle, niitä pukkaa nyt itse kullekin joka suunnasta ;) Nappaa mukaan, jos on aikaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!:) nappaan ja vastaan haasteeseen kun sopiva hetki tulee:)

      Poista
  10. Todella kaunis kesämekko. Ihan alkaa vuosien tauon jälkeen syyhyttämään kaivaa ompelukone esiin. Vieläköhän sitä osaisi tehdä jotain... Jotain pientä edes.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! kaivahan ihmeessä ompelukone esiin:) jokin pieni voisi alkajaisiksi olla syksyksi pipo tai myssy. Myssytehdas on täällä ollutkin käynnissä ja kaikenlaisia muita kivoja ompeluita pojalle syntynyt:)

      Poista
  11. Ooh! Olet kyllä taitava, eli ihana mekko ja tyttönen :) Minulla on käsityöharrastuksessa käynyt niin, että suurpiirteinen improvisoija, joka leikkeli nuorempana hippavaatteita ilman kaavoja, on nyt paljon teknisempi ja tarkempi. Olen siis tylsiintynyt...? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! En kyllä millään usko että se tarkoittaa tylsiintymistä:D Minulla taitaa mennä niin, että ensin opettelen kaikenmaailman tekniikat, kikat, jipot ja sitten päästään vasta oikeasti ompelemaan, improvisoiden! Olipas mukava, kun kävit vierailulla täällä:)

      Poista
  12. Hei. Ihanan tyttömäinen mekko. Oli pakko tulla kysymään tuosta helman nauhasta. Mistä sellaista löytäisi? Pitsinauha-haulla googlesta tulee tavallista pitsiä. Tuollaista reikäkirjailtua haluaisin niiiin kovasti lapseni kastemekkoon. :)

    VastaaPoista
  13. Hei. Ihana tyttömäinen mekko. Pakko kysyä mistä tuo helman nauha on? Tuollaista olen yrittänyt metsästää nettikaupoista. Pitsinauha-haulla löytyy vain oikeaa pitsiä olevia nauhoja eikä näitä reikäkirjailtuja. Haluaisin vastaavaa lapseni kastemekkoon. :)

    VastaaPoista
  14. Kiitokset Mari kommentista ja kiva kun piipahdit blogissa:) Tämä nauha on muistaakseni ostettu ihan paikallisesta kangaskaupasta. Netistä selailin noita nauhoja, löytyy brodyyri hakusanalla. Ensimmäisenä tuli tuollainen kuin pitsitie.fi, jos netin kautta haluat tilailla:)

    VastaaPoista