lauantai 8. elokuuta 2015

NOSH-AW15-16, tyyliä syksyyn.


Kerron teille hieman kuulumisiani sekä esittelen pienen herran syksyisen asun, NOSH -yhteistyön merkeissä:)


Kesä vierähti aivan liian nopeasti. Paljon oli suunnitelmia, risteilyä, eläinpuistoa, huvipuistoa...Kaikki nämä jäivät kuitekin toteuttamatta. Vietimme silti oikein rentouttavan kesän perheen kesken, ilman turhaa panikointia, että joka paikassa pitäisi ehtiä käymään. 
Lomalla mökkeilimme tutuissa maisemissa. Kaikki nyt tietävät, minkälaiset sääolosuhteet Suomessa vallitsivat heinäkuun ajan. Hyvä puoli tässä oli se, että illalla sateen ropistessa kattoon, lueskelin teidän postailujanne ja erityisesti haasteet ja blogitarinat olivat mielenkiinotoista luettavaa(kuinka olen tullutkaan toimeen ilman älypuhelinta:D). Näiden kautta lukulistalleni on ilmestynyt monta, minulle uutta, mielenkiintoista ja erilaista blogia. Näistä sekä tietysti entuudestaan lukemistani blogeista olen imenyt valtavasti ideoita ja vaikutteita tuleviin ompeluihini. Lista on pitkä, mutta jos muutaman mainitsen, niin kokeilulistalla ovat laskokset origami-tyylillä, kirjonnan opettelua, tilkkuilua..Ajatukset ovat pitkään olleet jo syksyssä, melkeinpä jo talvessa. Odotan myös kovasti kangaskauppoihin neuloskankaita, pari mukavaa mekkoa talveksi ei olisi pahitteeksi. En ymmärrä miten minusta nyt on tullut mekkoihminen?!
Tällä hetkellä ompelupöydällä odottaa 3 keskeneräistä mekkoa, mutta päätin sittenkin tehdä jotain muuta. Sain sellaisen tilaisuuden, jota ei voinut mitenkään ohittaa. 

Teidän blogitarinoita lueskellessa, päädyin myös pohtimaan blogini tarinaa ja koko ompeluharrastuksen alkutaivalta, pitkä historiahan kummallakaan ei vielä ole. Muistan harrastuksien alkuajoilta, kuinka jo silloin ihastelin ompeluharrastajien NOSH -yhteistyöpostauksia. Haaveilin silloin, että voi kunpa minäkin oppisin joskus ompelemaan yhtä hienoja vaatteita ja pääsisin joskus mukaan toteuttamaan niin mielenkiintoista yhteistyötä. Kyllähän tätä postausta voisi nyt kutsua yhdeksi merkkipaaluksi blogini historiassa. Olen enemmän kuin otettu tästä mahdollisuudesta, kiitokset siitä kuuluu NOSHille!

Olen ties kuinka monelle joissakin kommenteissa sanonut, että poikani tarvitsisi kipeästi uutta perusvaatetusta, koska entiset alkavat olla pieniä. No(s)h, perusvaatetta. Ei meidän poika yleensä tällaisissa prässihousuissa leikkipuistoon lähde:D Joudun ehkä jatkossakin ostamaan ne peruscollarit edelleen kaupasta tai kirppikseltä, koska en saa niitä aikaiseksi. 


Klik, niin pääset tutustumaan NOSHin uutuuskankaisiin.






Voi kuinka pidän näistä NOSHin kankaista. Kankaita voi yhdistellä mielin määrin keskenään, eri laatuja ja sävyjä voi sovittaa yhteen  myös kaapista löytyviin muihin kankaisiin. Yhteistyön ansiosta pääsin tutustumaan ennakkoon NOSHin syksy/talvi uutuuskankaisiin. Sain paketin, joka sisälsi Aqua Flaméa Mini Star -printillä, Aqua raitajerseytä ja harmaata farkkucollegea. Tästä syntyi kauan kaipaama setti pojalle ja minähän muuten tykkään ommella yhteen käypäsiä vaatteita. Ottobre -lehdet kouraan ja suunnittelemaan. Lapset tykkäävät kovasti selailla näitä lehtiä ja ehdottavat, mitä seuraavaksi voitais ommella:)
Kangaskaapista löytyi osuvasti suikaleita NOSHin vaniljan väristä flaméta, sekä pala mustaa Flaméta. Ne pääsevätkin esille seuraavassa postauksessa tarkemmin. 









Prässihousut:
Kaava Ottobre, 3/2014, George, joustavat prässihousut. 
Farkkucollegen kohdalla jouduin hetken miettimään, mitä siitä voisi saada aikaan. Kankaan oikea puoli ei oikein sytyttänyt, mutta kankaan nurjasta puolesta tuli heti mieleen miesten puvunhousut. Tästä tulikin idea pienen herran prässicollareihin! Tyylikkäät housut ja ennen kaikkea mukavat:) Näihin minä olen aivan ihastunut. Yksityiskohtina kahden värisiä tikkauksia, kangasnapinläpi, takataskut ja vyölenkit, takaa vyötäröltä löytyy vielä kuminauha. Nyt ei siis menty sieltä, mistä aita oli matalin. Koko setin suunnitteluvaihe ja toteutus oli kerrassaan antoisaa puuhaa. Myös työn jälkeen olen niin tyytyväinen, että parempaan en olisi enää pystynyt.     
Ja arvatkaapas mitä? Nämä housut nähtyään, mieheni ja hänen kaverinsa halusivat välittömästi samanlaiset!









T-paita
Kaava: Ottobre 3/2014 Daisy, 92cm. (nepparilista käännettynä poikien versioksi)
Kangas: NOSHin aqua raitajersey, nepparit Käpyseltä, harmaa resori ja trikoopala kaapista löydettyjä.


Kääntötakki
Tässä takissa pienet ketsuppitahrat ei haittaa, takin voi aina kääntää toisinpäin:D Kaavana käytin tästä postauksesta tuttua Ottobren, 6/2014 Grandpa Style -kaavaa. 
Päätin tehdä takista ensin vuorellisen. Vuoren mitat oli kaikilta muilta osin samat kuin päällisosan, mutta helma lyhyempi..Vaihdoin yllättäen suunnitelmaa, halusinkin kääntötakin, koska ihana raitajersey olisi turhaan jäänyt takin alle piiloon ja raidat mätsäsi saumoissa mukavasti. Sitten lyhensin kumpaakin helmaa, koska päätin laittaa vielä resorin helmaan. Kauan pohdin ompelujärjestystä. Tarkkaan ja harkiten, sain todellakin kääntötakin aikaiseksi:) 
Takin sovitusvaiheessa kysyin pojalta, että tykkääkö hän takista. Hän katseli hetken takkia ja kietoin tämän jälkeen kätensä kaulani ympärille. Herkkä hetkihän se oli. 

Pipo 
Kaava: Ottobre Super-Boy 3/2014,
Kankaat: NOSHin Aqua flamé Mini Star, vuori aqua raitajersey.







Lippapipo
Kaava: NOSHin tulostettavan lippapipon kaavan löydät täältä.
Pipo on todella helppo ja nopeatekoinen. Monessa blogissa olen näitä nähnyt ja näin myöhäisheränneenä päätin viimein itsekin kokeilla. Tyylikäs siitä tulikin, mukavaa vaihtelua perinteiselle pipolle. NOSHin nettipuodin uutuukista löytyy lippapipoja valmiina sekä muita ihastuttavia lastenvaatteita. 

Yhteistyöpostauksesta on luvassa vielä jatko-osa. 
Poikani täyttää piakkoin 2v, joten muokkaan asua "juhlavammaksi". Katsellessani tilkkupinoa, sain todella huikean idean, jota työstän tällä hetkellä. Varasuunnitelma on myös hihassa vastoinkäymisien varalle. Floppi vai menestys, se nähdään sitten:D

Kiitokset vielä kerran Weekend Chic, HannaMi ja Helmoja ja Hepeneitä, saamistani haasteista. Palaan niihin tuonnempana, kun sopiva hetki koittaa. Postailut vievät aina oman aikansa, ja olen näissä muutenkin kovin hidas. Iltasin lasten mentyä nukkumaan, koittaa se oma aika, ja olen yrittänyt käyttää sen tehokkaasti, mihinkäs muuhun kuin ompelemiseen:)

31 kommenttia:

  1. No WAU mikä setti! Tämä on kyllä niin upea ja viimeistelty viimeisintäkin yksityiskohtaa myöten, että en edes keksi riittäviä kehumissanoja! :) Nuo prässihousut ovat tosiaan aivan yltiöpäisen hienot! Ja asun väriyhdistelmä on aivan ihana <3 Kyllä 2-vuotiaan kelpaa tosiaankin tässä asussa oleilla! Ja voi miten liikuttava tuo reaktio. Ihan paras palkinto ompelevalle äidille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mahotonta, kiitos!! Pakko myöntää, että vähän jännitti tämä koko homma:) Housuista olin alkuun epävarma, että saankohan aikaiseksi niistä juuri sellaiset kun olin ajatellut ja miten kangas mahtaa toimia kaavan kanssa. Tuleeko vain kangassilppua ja setistä puuttuu sitten housut. Nyt olen niiiin iloinen, kun sain onnistumaan:)

      Poista
  2. Nuoriherra vaatteineen on valloittavan suloinen leikkipuistossaan. Mutta jee! You made it! Onnittelut Nosh-yhteistyöstä :) blogisi tarinaa on ollu ilo seurata <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei Piia ja kiitos! Onhan tämä kyllä ihan huikeeta! Itsestäni on ollut myös mukava huomata, miten kehitystä tullut monella saralla. Tuli räpsittyä ihan urakalla kuvia tästä suloisesta ja valloittavasta äitin pikku mussukasta, yritä sitten päättää mitä kuvia tänne laitan:)

      Poista
  3. Ihan mielettömän upea setti! Nuo housut ovat aivan mahtavat, särmät, katu-uskottavat ja silti söpöt. Batman-vyö on piste i:n päälle. Hattu on myös cool.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi, hienosti kuvailtu! Olimme lähdössä leikkipuistoon ja tajusin, että housuista puuttuu vyö, housut on aika reilun kokoiset vielä. Ei muuta kuin lapset kyytiin ja ostoksille ennen puistoa, ilman rattaita.. Toinen juoksenteli kaupan toiseen päähän ja toinen oli jo tyhjentämässä kaupan hyllyjä. Vaikea siinä on valkata vöitä, Batman osui silmään, joten nappasin sen, kävi tai ei:D

      Poista
  4. Upeat vaatteet! Sitä usein aristelee lähteä ompelemaan kovasti yksityiskohtia sisältäviä housuja yms, mutta vaivannäkö kyllä palkitaan, kun voi ihastella kauniita yksityiskohtia käytössä :) Hauska idea käyttää tuota farkkujerseytä näkyvästi molemmin päin. Itse tein samaisesta kankaasta 4-vuotiaalleni päiväkotiin "perushousut", mutta niihinkin piti kikkailla, että sain tuota nurjaakin puolta esiin. Tein siis taskunsuut ja lahje-resorisaumat yms. raakareunoin tikaten neonvihrein langoin peitetikkikoneella. Lisäksi housuihin tuli vihreä-valkoraidallinen trikoovyötärö, solmimisnauha ja pieni silityskalvoyksityiskohta. Naureskelin, että menipäs kauan perushousujen ompeluun, mutta oon kyllä iloinen niistä :) (Ja edelleen tulee ostettua niitä peruscollareita kirppikseltä yms., vaikka niitä varten muka olen kankaitakin ostanut.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Vaivannäkö todellakin palkitaan. Se on kyllä mukava tunne, kun voi ihastella onnistunutta työnjälkeä:) Hidasta hommaa tämmöinen näpertely, en muutenkaan kovin verkkaisesti ompele. Voi kun haluaisin nähdä ompelemasi housut! Pidätkö blogia tai onko sinulla jossakin esillä ompeluitasi? Silloin kun aloitin harrastuksen, hamstrasin kaapin täyteen kankaita ja kuvittelin ilmeisesti, että tulen ompelemaan lapsille kaikki vaatteet eikä tarvitse enää kaupasta ostaa, ei mennyt ihan niin:D Tai no, itselleni olen viime aikoina ommellut sen verran, etten muista milloin olisin viimeksi ostanut vaatteen kaupasta. Pääsittekö muuten käymään Pieksämäellä?:)

      Poista
  5. Hello! Onpas upea setti. Hyvä idea kääntää kangas toisinpäin. Kivat yksityiskohdat, kyllä pikkumiehen kelpaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja pääasia on, että pieni herra tykkää uusista vaatteistaan:) Saas nähdä, miten housut kestävät käyttöä. Tai lähinnä mietin noita collegen nurjan puolen lankalenkkejä, ettei esim.tarraudu mihinkään..

      Poista
  6. Upeat asut, prässäreissä leikkimässä! Mikäs sen upeampaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jännityksellä katsoin vierestä, kun poika rymysi liukumäkeen, housuja tarvitaan vielä tulevaan kuvaukseen:D

      Poista
  7. Jee, hyvä sinä! Olet blogiyhteistyön ehdottomasti ansainnut! Suloinen pieni mies upeissa vaatteissa, tuo kääntötakki on näistä ehdoton suosikkini. Ja kuvat ovat jälleen ihanan valloittavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista:) Tämä oli kyllä hauskaa ja jänittävää puuhaa! Kävin muuten kurkkimassa vinkkejä tähän takin pussitus-systeemiin sinun takkitutoriaalista. Kyllä siitä kääntöaukosta todellakin kuoriutui toimiva takki:D

      Poista
  8. On tosi makee kokonaisuus! Housut on niin miehekkäät, joten ei ihme, jos isommatkin pojat ne haluaisivat.
    Ei näytä prässit menoa puistossa haittaavan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ompelulista alkaa olla jo toooodella pitkä, mutta kyllähän minun pitää miehellekin jotain ommella..laitetaan siis housut vielä listalle:D Voisi kehitellä itsellekin siistit collarit, hmm..jotain erikoista täytyy kehitellä.

      Poista
  9. Voi sinua taituria jälleen. Olen kyllä aivan ihastunut pojan vaatesettiin. Housut on kyllä niin mahdottoman söpöt prässeineen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, kiitos:) Tosi mukavaa vaihtelua tämä lastenvaatteiden ompelu:) En tiedä miten pitkälle tämän setin kehittely oikein johtaa..mihin jouduin näitten ideoitten kanssa:D Setti roikkuu ompeluhuoneessa verhotangossa, kyllä sitä ohi kulkiessa tulee aina ihasteltua:D

      Poista
  10. Ihan superhienot! Olet kyllä ompelublogien uusi tähti ❤️ Niin hienot yksityiskohdat että! Mikä oli järjestys takkia tehdessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaiks, kylläpä heitit ihanalla kommentilla, kiitos:) Jos nyt ei tähti kuitenkaan:D Olen kyllä supertyytyväinen settiin! Otin vinkkiä monesta ohjeesta. Kristan ja tosimummon takkitutoriaaleista oli paljon apua, samaan tyyliin ompelin ensin ns.päälliskappaleet=tähtikangas ja ns.vuorikappaleet=raitakangas ja jätin kääntöaukon vuoren sivusaumaan. Tässä vaiheessa taisin aputikata etureunaresorikaitaletta päälliskappaleen reunaan. Apua sain myös yhdestä Etsystä ostamastani vetoketjuhupparikääntötakin kaavasta, helmaresorin ompeluun. Harmittaa ihan suuresti kun en tajunnut ottaa kuvia ompeluvaiheista! Yritin tähän aluksi kirjoittaa tarkempaa ohjetta juuri siitä pussiin ompeluvaiheesta ja miten resorit tulee, mutta en oikein osaa ilman kuvia tai piirrosta..Voin kyllä laittaa sinulle ohjetta vaikka sähköpostiin jos haluat? Ei tarvitsisi niin paljon jännittää tuleeko ohje tähän juuri nyt ihan oikein.. Huomasin muuten äskettäin Burdan 5/2015 numerossa lasten kääntötakin resoreilla..

      Poista
  11. Kyllä Hannariina on ihan oikeassa, olet oikea tähti uusien blogien joukossa ja vanhojen myös! Upea setti, kertakaikkiaan. Nuo housut ovatkin parhaat, varmasti todella mukavat jalassa ja samalla niin siistinnäköiset. Ja takki kanssa. Niin suloinen pieni mies sinulla siellä <3! Minäkin haaveilin koko kesän näistä farkkucollareista tehdyistä housuista pojalle, olisi sopivaa kangasta saada aikaiseksi juuri tuollaisia vähän siistimmän näköisiä housuja. Ehkäpä tässä syksyllä vielä ennättää ompelemaan niitä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Hanna! Tuosta farkkucollegesta ompelin vielä settiin täydennystä, jäi juuri sopiva pala:) Ja puserokin on loppusuoralla. Ei taideta päästä vielä huomenna kuitenkaan kuvaamaan uutta settiä, kun pieni mies sairastaa:( Tarvitsisin kyllä itsellekin collarit, jotkin siistit, kivat, jotain hieman erikoista..täytyy kehitellä sitä nappiverkkari-ideaa:D

      Poista
  12. Niin ihanan setin oot tehnyt! Tuo kääntötakki on niin huippu, tuli ihan hirvittävä ompeluinspis siitä! :) Hienoa että oot päässyt blogiyhteistyöhön mukaan, sellainen on tosiaan eräänlainen merkkipaalu blogille. Kiva että teillä on ollut myös rento kesä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paulina! Kiva kuulla jos aiheutin ompeluinspiksen, mitähän siellä mahtaa olla tulossa?:)

      Poista
  13. Vähänkö mageet vaatteet! Wau! Miten mulla olikin tää postaus mennyt ihan ohi :) kyllä pikku miehen kelpaa noilla tallustella!
    Onnea blogiyhteistyöstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos:) Tämä setti on ollutkin ahkerassa käytössä:)

      Poista
  14. Aivan sikamageita vaatteita! Ihan mielettömän upea tuo takki! <3 Mulla on ollut tuo ompelulistalla jo piiitkään. Tämä antoi taas sysäyksen ommella tuo. ;)

    VastaaPoista
  15. Kiitos ihanasta kommentista:) Tykkään kyllä tosi paljon tästä takin mallista. Ei muuta kuin hurruuttelemaan siellä takkia:) Tänään tupsahti uusin Ottobre postilaatikkoon, ja siinä oli myös aika kiva takkikaava pojalle..Laitetaanpa ompelulistan jatkoksi:D

    VastaaPoista
  16. Mikä postaus minulta onkin mennyt ohi silmien!!!! Asu on huikea kaikkine taidokkaine yksityiskohtineen. Nuo prässihousut ovat ihanat <3. Toisaalta sellaiset remppamiehen siistimmät työhousut tulee nisstä mieleen ja soveltuvat juurikin pikkuveijarille.
    Ja kanssasi samaa mieltä siitä, että Nosh:n kankaat ovat vaan ihania, kehittyvät koko ajan vain paremmiksi.

    VastaaPoista