keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Oversized men´s dress shirt.

Jos sattuu ompelemaan liian suuren vaatteen (koska en osannut valita oikeaa kaavakokoa tai katsoin mittanauhan lukemat väärin tai mies pullisteli rintalihaksiaan mittausvaiheessa), voi asian kuitenkin korjata helposti. Kerrotaan kaikille, että paidan kuuluukin olla muodikas oversized paita..:D Kukaan ei siis kiinnitä huomiota miten ikävästi paita pussittaa edestä, takaa ja sivuilta, hihat roikkuu, muotolaskoksista puhumattakaan.

Kaava: Burda style, 1/2014 men´s dress shirt #127
Jos omien kaavojen muokkaus ja mitoituksien miettiminen tuottaa hankaluuksia, niin yhtä vaikeaa se on ommella miehellekin. 
Nooh, eihän tämä ompelu nyt niin vakavaa ole. Tulihan tästä melkoisen humoristinen paita, mutta aikas hiano silti!  











Nyt päästään sitten lempiaiheeseeni, nappeihin. Alunperin hamstrasin näitä korkkeja päällystettävien nappien aihioiksi ja riittähän näitä vielä alkuperäiseen tarkoitukseenkin. Ihastellessani korkkeihin painettuja hauskoja kuvia ja tekstejä, näin ne valmiina paidan nappeina. Koko idea paidasta lähti siis yksinomaan pullonkorkeista. 

Tämän helpommaksi ei nappien teko voi oikeastaan mennä, Instan puolella tästä työvaiheesta löytyy kuva. 
Leikkasin korkin päät fileerausveitsellä, jonka jälkeen porasin reiät nappeihin sekä omiin housuihini. Onneksi isompia haavereita ei sattunut:D Korkkinapit ovat siis valenappeja. Oikeat napinlävet eivät olisi ehkä soveltuneet näin suurikokoisiin nappeihin. Kiinnitysasiaa tuumaillessani mies kävi väliin huikkaamassa, että onko sellaisia ommeltavia neppareita olemassa..No on, loistoidea! Sä olet nero! Ihmettelen vieläkin, mistä ihmeestä tiesi moisesta..  

Nappeihin sopiva kangas löytyi Eurokankaan paitakangaspalalaarista. Tehosteena käytin lahjoituksena saatua sinapin keltaista kangasta, jonka materiaalista ei ole tietoa, helposti rispaantuvaa ja reilusti paksumpaa kuitenkin kuin itse paitakangas. 
Hihahalkioiden ompeluohjeita en täysin ymmärtänyt (nyt kuitenkin ymmärrän), joten tulostin halkiovarakaavan Threads magazine -sivustolta, muokkasin sen hihaan sopivaksi ja ompelin kuvallisia ompeluohjeita seuraten. 

Näitä riittää moneen tulevaan projektiin, vaikka omaan farkkucargohameeseen..Viinipullolaatikot ovat muuten mainioita säilytysrasioita ompelutarvikkeille.















Kalvosimissa ja paidanhihahalkioissa myös nepparikiinnitys ja koristeena"valekalvosinkorkkinapit". Näppärä askartelija osaisi varmasti tehdä kuohuviinipullon metallikorkkiosista kalvosinnapit..
Siisti myös nurjalta. Ohjeesta poiketen ompelin hiha/kädentie/sivusaumat katesaumoin, joten kaikki saumanvarat ovat piilossa.
Ettei nyt kenellekkään syntyisi väärinkäsitystä, niin emmehän tietenkään itse ole näitä kaikkia pulloja poksautelleet. Olen minä niitä keräillyt jo pidemmän aikaa ja napannut sopivan tilanteen tulluttua esim.juhlista, seli seli.. 






Kuvausolosuhteet ovat olleet oikein suotuisat näinä kauniina ja aurinkoisina kevätpäivinä. Ehdin suunnittelemaan paidan kuvauksia järven rannalle tai puistoon, mutta kuinkas kävikään. Päädyimme kuvaamaan pihan takkanurkkauksen mustaa seinää vasten. Ehkäpä seuraavat kuvat ovat tunnelmaltaan keväisempiä, nimittäin oma paitani on viimeistelyä vaille valmis..Malttamattomana odotan myös Ommellen iloa-hyväntekeisyyshaasteen ompeluita! Kyllä ompelu on ihanaa:)

30 kommenttia:

  1. Aivan mielettömön tyylikäs paita. Ja mahtavat kuvat! Sun työnjälki on niin supersiistiä ja viimesen päälle hiottua ja mietittyä. Ihailen sun tyyliä tehdä käsitöitä. Niin kauniit nuo napitkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ilman näitä nappeja paita olisikin ihan tavallinen kauluspaita:) Ompelukin sujui oikein hyvin, ei pahemmin tarvinnut purkaa ja korjailla:) Ja paljon taas opin uutta!

      Poista
  2. Tää on kyl tosi tyylikäs ja kymmenen pistettä hauskoista asennekuvista! :) Ja taas ihan supersiistiä jälkeä! Nappi-idea on myös hauska. Sun postauksia odottaa aina niin innolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, voi kun kuvaukset sujuisi lastenkin kanssa näin helposti ja joutusaan:) Ompelujälkeen oon kyllä tosi tyytyväinen ja kiva tällaista paitaa oli tehdäkin. Mun lempihommaa, eli harsimista ja silittämistä kyllä riitti:) Kiitos Sanna, ihana kuulla et siellä oikein odotellaan postauksia:)

      Poista
  3. Ou wau, hatunnosto ja kumarrus. En viime aikoina ole enää ees yrittänyt ommella miehelle, ja paitapuseroa en ainakaan uskaltaisi lähteä yrittämään.Tosi pähee paita ja ihan mielettömän hienot nuo napit! Ja toki kaikki muutkin yksityiskohdat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi! Tämä oli tällainen kokeiluversio. En nimittäin ole koskaan aiemmin tällaista miesten paitaa ommellut ja oikean koon valitseminen oli melkoista hakuammuntaa. Tämän paidan malli on muuten slimmi, ainakin Burdan kuvista päätellen..:D Uusi paitakangas onkin jo ostettu(haluaa samanlaisen, kun työnalla pojalle tuleva paita)

      Poista
  4. Hieno lopputulos! Ei olisi minusta moiseen urakkaan. Aivan huikea tuo korkki-idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaikula! Eniten taisin tuhrata aikaa noissa ommeltavissa neppareissa. Niitä pieniä neppareiden kappaleita oli toooodella monta:)

      Poista
  5. Todella upea paita ja niin siistit yksityiskohdat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Erja kehuista ja kiva kun kävit täällä vierailulla:)

      Poista
  6. Ihan valtavan upea! Hauska ja siisti ja voi mitkä kuvat :D Ihailen taitojasi suuresti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä, kiitos:) Tykkään kans näistä kuvista, ja niin tykkää mieskin:) Naapureille vähän viihdykettä, jos sattuivat seuraamaan blogikuvauksia:D

      Poista
  7. Huippu hieno paita!!! Niin siistiä jälkeäkin! Nähtyäni instassa nuo napit, mietin, kuinkahan ne kestää käytössä mutta tuo neppari-ideahan on mainio! Mistä ihmeestä noita ideoia saatkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija! Onneks sain mieheltä tuon ommeltavien neppareiden idean. Näpinlävistä olisi sitä paitsi tulleet niin suuret, että nappi ei olisi mahtunut edes napinläpijalkaan..Eikä ne suuret napinlävet olisi kovin siistin näköiset ja varmasti käytössä alkaneet repsottamaan..Hyvä näin:)

      Poista
  8. Onpa upeat kuvat ja paita se vasta hieno onkin! Parempi hei vähän iso kuin nafti, mulle on käynyt aina niin kun oon pari kertaa miehelle jotakin yrittänyt ommella ;). Ristin sinut täten myös Suomen ompelubloggaajien viralliseksi nappi-naiseksi, sulla kun on taatusti aina ne super upeimmat napit näissä vaatteissa! Täytyisipä itsekin taas sukeltaa tuohon paitapuserojen maailmaan, parikymppisenä tein ja pidin niitä paljon, mutta ovat täysin jääneet unholaan viime aikoina. Oliko sulla muuten noihin siisteihin katesaumoihin joku apuväline vai teitkö ihan ilman mitään apuja ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allekirjoitan kyllä tuon arvonimen myöntämisen. :)

      Poista
  9. Voi mahotonta, että ihan SOVNN:D Juu, mielummin vähän väljä kuin liian pieni, mutta on tässä vähän liian paljon kasvunvaraa:D Miehellä on melkein kaikki paidat kirjainkoossa, ja Burdan koot oli numerokoossa, tutkailin ja vertasin mittataulukoita, mutta ei se oikein osunut nappiin. Kunhan löydän muuten sopivan koon, alan vasta sitten miettimään muita muokkauksia..
    Nappikirja, josta oon monesti hehkuttanut, siitä on vissiin vielä 45 erilaista nappia kokeilematta..että eiköhän näitä nappikokeiluja nähdä jatkossakin!
    Katesaumat tein ilman apuvälineitä, jos silmäneulaa ja lankaa ei lasketa. Tykkään meinaan harsimisesta tosi paljon ja silittämisestäkin, sitähän tässä projektissa riitti. Ostinpa muuten sen hihalaudankin, Prisman nettikaupasta:) Ei se nojatuolin kappale oikein pidemmän päälle toimi.. Kiitos ja kumarrus saamastani nimityksestä ja ihanista kehuista:)

    VastaaPoista
  10. Vau! Upea! Kuinka siistiä jälkeä! Hih meinaan mennä aivan sanattomaksi :D

    VastaaPoista
  11. Hieno, persoonallinen paita. Napit on kyllä upeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä, miehellä on kyllä persoonallinen pukeutumistyyli:)

      Poista
  12. Eipä tule toista samanlaista paitaa vastaan, vaan saa miehesi tepastella tässä uniikissa luomuksessa ihan yksinoikeudella! Ihan mahtava oivallus nuo napit! Ei olisi tullut minulle ikinä mieleen. Kankaassa on tosi raikkaat värit ja raita on aina tyylikästä. Ihan mahtava aikaansaannos sinulta jälleen kerran! :)

    VastaaPoista
  13. Oikea kangaslöytö jälleen kerran, ja oli muuten mukavaa ommeltavaa:) En usko et samanlaista paitaa tulee vastaan.. Mutta luulen vahvasti, että joku muukin on tehnyt nappeja korkeista:) Kiitos Pizzicato ihanasta kommentista!

    VastaaPoista
  14. Minäkin allekirjoitan Kristan myöntämän arvonimen! Sinulla on niin paljon taitoa kaikkeen, ja varsinkin näissä yksityiskohdissa olet huikean taitava. Tää paita on huippu, menee niin hyvin just rentona, mutta kuitenkin siistinä paitana. Napit nyt on vaan mahtavat. En minä tiedä, minä käytän kaikki ylisanat aina sun blogissa ja silti tuntuu, että paljon jäi sanomatta ;). Kuvista tykkään minäkin, asennetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Hansu noista ihanista ylisanoista ja myöntämästänne arvonimestä:)<3 olihan tämä aika kutkuttavan jännittävä ja hauska projekti, kun pääsi miehelle ompelemaan:) nyt oiskin sitten tilausta prässicollareista ja toisesta kauluspaidasta:D

      Poista
  15. Hurjan tyylikäs ja upeasti toteutettu paita kaikkine yksityiskohtineen. Napit ovat kyllä niin persoonalliset, että allerkirjoitan myös tuon arvonimen välittömästi.

    VastaaPoista
  16. On muuten komea paita ja nuo napit on hyvä idea 😁

    VastaaPoista