maanantai 20. huhtikuuta 2015

Maximekko

Kesän lämpöä odotellessa ompelin itselleni maksimekon.



Pieksäjärvestä lähti tänään jäät. Aika hyisen näköistä vettä..


Alkuperäisessä suunnitelmassa oli ommella mekon alaosa keltavalkoraidallisesta diagonaalijerseystä. Eipä se kangas sitten ihan riittänyt, niin suunnitelmiin täytyi tehdä muutos. Olin viime kesänä ostanut Käpyseltä palan tätä harmaata Suomut -jerseytä, joka oli muhinut nyt tarpeeksi kauan kaapissa. Tosin tämäkään pätkä ei riittänyt. Onneksi huomasin että sitä on jälleen saatavana kaupassa. Eikun tilausta kehiin. 
Suunnittelin tähän mekkoon jos jonkinmoisia koristuksia. Fuksian väriset kanttaukset, ei. Keltainen rusettivyö ei. Vetoketjurintatasku, ei..Aina kuitenkin palasin tähän yksinkertaisimpaan ratkaisuun. Kaunishan tämä on näinkin. Toppiosa on kaksinkertainen, ja ommeltu niin, että saumat jää piiloon kerrosten väliin. Musta viskoositrikoo ostettu Blue Velvetistä.




Gina Renee Designsin mekkokaava, ja paljon muutakin löytyy Etsystä. Tästä postauksesta löytyy myös tekemäni huppuhuivit. 
Alkuperäisessä kaavassa helma on lyhyt, omaani pidensin maximittaiseksi. Muilta osin mekko on tehty kaavan mukaan, koossa S. Mekko on helppo ommella kuvallisten vaihe-vaiheelta ohjeiden mukaan. Kaavojen tulostusvaiheessa tosin oli ongelmia. Amerikkalainen kirjekoko on hieman erikokoinen kuin tavallinen A4. En saanut tulostusasetuksia oikein, joten kävelin paikalliseen kopiointiliikkeeseen, josta sain kaavat tulostettuna A3 -koon paperille todellisessa koossa. En tiedä olisiko tämä tulostus onnistunut edes omalla tulostimella?

Viime kerralla Kuopiossa käydessäni kävin myös vakiokampaajalla. Näillä reissuilla kun hoituu kangasostokset ja kaunistautuminen samalla:)Tykästyin tähän toispuoleiseen "irokeesi" tukkaan jo viime kesänä. 

Kun muutimme tänne Villa Pipoon 8 vuotta sitten, löysin talon sopukoista Nokian korkokenkäkumisaappaat. Ja kokokin on ihan omani, siro 40. En tiedä minkä vuoden mallistoa nämä kumisaappaat ovat, mutta hyvin ovat säilyneet. Näillä korkkareilla on kiva sipsutella takapihalla ja tehdä puutarhatöitä. Naapurit varmasti tietää, kuinka ahkera olen istuttamaan kukkia ja kitkemään rikkaruohoja:D





Psst..seuraava postaus tulee sisältämään ainakin superihanat culottesit. Sitä odotellessa, aurinkoista kevättä kaikille! 

16 kommenttia:

  1. Todella kaunis mekko! Kätevää hoitaa kaunistautuminen ja kangasostokset samalla reissulla. Sopii sinulle todella hyvin niin uudet hiukset kuin mekkokin. Kuvat on jälleen kerran upeaa katsottavaa, tosin meinaa ihan omia varpaita alkaa paleltamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuopiossa on kyllä mukava käväistä, se kun on tuossa lähellä, eikä sitä pidemmälle oikein ennättäisikään:) Juu, huomasin että ei se kesä ihan vielä ole..kuvissakin taitaa näkyä, että olin ihan kananlihalla:D

      Poista
  2. Upea ja tyylikäs mekko! Mahtavassa maisemassa kuvattu! Ja nuo korkkarikumpparit ovat kyllä tosi mainiot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Voisi sanoa niin, että ei tarvinnut lähteä järveä edemmäs. Takapihan maisemia:)

      Poista
  3. Huh, minullakin täällä meni kylmät väreet kun näin sinut noissa hepeneissä järvessä ;), mutta minä olenkin kyllä melkoinen vilukissa! Monikäyttöisiä vaatteita kummatkin ja hieno löytö nuo kumpparit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, luinpas huonosti enkä ollenkaan rekisteröinyt tuota mekkosanaa! Ihastelin niin näitä kuvia ja luulin että kuvissa oli hame ja toppi ;).

      Poista
    2. No itseasiassa ommellessa kävi kyllä mielessä, että kiva hamehan siitä olisi myös tullut:) Vilukissa olen itsekin, taisi aurinko sekoittaa pään..hmm.vaikka ei sitä aurinkoa juuri sillä hetkellä kuviin tullut:D

      Poista
  4. Mekkosi on täydellisen ihana. Tykkäisin itsekin siitä todella paljon. Nuo kumpparit on kyllä söpön kauniit:) Kuvat on kyllä hienot, ei ihan vielä pysty varpaita kastella ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En kyllä uskaltanut edes varpaalla kokeilla miten kylmää se vesi on:D

      Poista
  5. Upea mekko, upea nainen! Minusta nämä värit toimii tähän malliin todella hyvin. Tuollaiset kumpparit on ihan herkut, niitä on ilmeisesti vieläkin myynnissä (äiti sanoi nähneensä nettikaupassa). Ihan pakko kysyä, että ei kai sinun luottokampaamosi ole Alex T? Jotenkin tuo hiusten malli sopisi Alexin kädenjälkeen (itse käyn vain ja ainoastaan hänellä :D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, kiitos kommentista! Olen viime aikoina käynyt Helena Maaningalla, Pääpointissa. Sitä ennen oli kampaajana Capillagossa. Vitsit, oli pakko googlettaa tuo Alex T, nimi jo kuulostaa niin trendikkäälle, ja ihan oikein arvasin:) Ja voisinpa muuten käydä kokeeksi seuraavan kerran siellä, kiitos vinkistä! Tosin tukkani alkaa olla jo niin lyhyt että kovin suuria muutoksia tähän ei enää taida saada:D Liukuvärjäys kiinnostaisi kovasti..

      Poista
    2. Minä etsin 15 vuotta sopivaa kampaajaa Kuopiosta ja nyt en enää vaihda :). Tosin en ole vuoteen käynyt kampaajalla, korkea aika olisi taas mennä. Näppärästi ek:n vieressä ;). Suosittelen!

      Poista
    3. Juu, en minäkään heti ole vaihtamassa kun hyvän löysin:) Tätä lyhyttä tukkaa kun saa olla vähän väliä trimmaamassa, niin ei olesi pahitteeksi käydä kokeilemassa jotain muutakin paikkaa. Laitan nimen korvan taakse seuraavaa Kuopio reissua ajatellen!

      Poista
  6. Toi kuva missä näkyy saappaat ja hameenhelmaa on ihana! Tykkään mekosta ja käyn täällä blogissa mielelläni :)

    VastaaPoista
  7. Toi kuva missä näkyy saappaat ja hameenhelmaa on ihana! Tykkään mekosta ja käyn täällä blogissa mielelläni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja minä sinun blogissasi:) Sieltä kun löytyy aina niin mielenkiintoisia ja itseäni kiinnostavia juttuja. Jaksat myös ahkerasti postailla!

      Poista