keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Tuppilo -vinkkejä ja koruja solmeilemalla + Arvonta!

Koulu- ja työkiireistä johtuen keskittymiskyky ei ole riittänyt aloittamaan kovin monimutkaisia tai suuritöisiä ompeluita. Nyt tarvittiin jotain terapeuttista pikkunäpertelyä. Solmeilu on siitä mukavaa puuhaa, että keskityt vain pujottamaan nyörin oikein, samaan aikaan pysty ajattelemaan mitään muuta:D 

Minulla on ollut kirjastosta lainassa jo monta viikkoa 75 helmikoristeiset solmukorut -kirja. Olinpa huomaamatta lainannut sen englanninkielisenä sekä suomenkielisenä:D Kirja on oikein mainio, ohjeita löytyy niin helppoihin kuin vaativimpiinkin malleihin.

Guineveren solmu. Näyttävä koru tai kaunis yksityiskohta vaatteessa, esim. ommeltuna paidan pääntielle.


Mieleisiä nyörejä solmeiluun en löytänyt, joten päätin tehdä sellaiset. Sain lahjoituksena farkkupaidan, josta sain suikaloitua koko takakappaleen vinokaitaleiksi. Kangas on ohutta ja pehmeää ja soveltui tämän vuoksi hyvin tuppiloihin. Tumma farkku on suikaloitu edellisistä projekteista jääneistä jämäpaloista. 

Tuppiloita voi käyttää moneen tarkoitukseen, esim. napinläpisilmuiksi tai vaikka tällä tapaa solmeilemalla koruiksi.



Kruunupunosta.
Josephinen solmu sekä neljän langan palmikkoa.
Pisarasolmu.
Kaulakorun tein paksummalla nyörivahvisteisella tuppilolla ja korvakorut ohuemmilla tuppiloilla. Kaulakorun osat ovat myös kierrätettyä, purin ne vanhasta korusta. Korvakorujen osat ostin paikallisesta Sirkkiksestä.

Ohjeita tuppiloihin löytyy esim. Ompelun ABC- tai Yksilölliset koristeet vaatteisiin -kirjasta. Tuppiloita voi tehdä monella tapaa, joista esittelen teille nyörivahvisteisen version. Ensiyrittämällä en saanut näitä onnistumaan, enkä edes toisellakaan kerralla. Tuppilon onnistumiseen vaikuttaa moni asia, eli ei auta muuta kuin kokeilla:) Räpsin muutamia kuvia työvaiheista ja päädyin esittelemään tutoriaalin muodossa kuinka nämä itse tein. Laittakaa ihmeessä palautetta, jos teillä on antaa omia vinkkejä tai ohjeessa on jotain epäselvää, korjailen sitten parhaani mukaan:) 

Aloitetaan.
Tarvitaan nyöriä ja kangasta. Tässä tuppilossa käytin 2mm halk. nyöriä. 



Leikataan kankaasta n.4 cm lev. vinokaitaletta. Vinokaitale antaa pientä joustoa kääntövaiheessa sekä muotoiltaessa valmista tuppiloa. 
Reilujen saumanvarojen ansiosta ompelu on näin helpompaa.
Jatkokohtia suosittelen välttämään, mutta tässä tapauksessa tarvitsin mahdollisimman pitkät tuppilot solmeiluun. Yhdistetään kaitaleet toisiinsa niin, että ommel tulee 45 asteen kulmaan(näin saumakohdasta tulee kevyempi). Ompelin vahvistusompeleen kanssa sekä kevensin saumanvaroja.  

Tuppiloihin tarvitaan nyöriä 2x vinokaitaleen pituuden verran+kaitaleen venymisestä johtuvaa varaa joitakin senttejä. 
(Näihin koruihin tarvitsin todella monta tuppiloa, joten ensimmäisten tuppiloiden kohdalla huomasin, että määrämittaisiksi leikatuista nyöreistä tulee paljon hukkapätkiä, joten välttyäkseni niiltä, en leikannut nyöriä vielä kerältä.) 
Asetellaan kangaskaitaleen taitteeseen nyöri kuvan mukaisesti, oikeat puolet vastakkain ja neulataan. Kaitaleen päähän jää siis roikkumaan nyöriä 1x vinokaitaleen pituuden verran+kaitaleen venymisestä johtuva vara. 



Aloita ompelu kaitaleen yläreunasta. Tikin pituutta voi säätää hieman lyhyemmäksi. Vetoketjupaininjalalla pääset lähelle nyöriä. Kuinka lähelle sitten kannattaa ommella? Suosittelen ensin tekemään testikappaleen kokeillaksesi millaisilla väljyysvaroilla saat tuubin kääntymään. Tässä tapauksessa parhaan lopputuloksen sain ompelemalla 2mm päähän nyöristä. (Varo, ettet ompele nyörin päältä..)



Vinokaitaleen loppupäässä ommellaan nyöri keskikohdastaan kiinni kaitaleen.



Seuraavaksi ommellaan vielä vahvistusommel hyvin lähelle edellisen ompeleen viereen. (kokeilin tuppiloita ensin yhdellä ompeleella, mutta kääntövaiheessa sauma alkoi ratkeilla.)



Kavennetaan saumanvarat leikkaamalla läheltä ommelta. 



Sitten alkaa vaikein osuus. Kangastuubi käännetään oikein päin alapuolella roikkuvan nyörin päälle, joka tapahtuu näin:

Vedetään kangastuubia hieman alaspäin. 



Tässä kohtaa tarvitaan sorminäppäryyttä. Autetaan varovasti neulalla tai kynnellä kangastuubi kääntymään kaitaleen pohjassa olevan poikittaisompeleen yli.  



Tässä kuvassa poikittaisommel on nyt kangastuubin sisällä. Kun saat tämän hieman hankalan alkuvaiheen tehtyä, jatketaan vetämällä kangastuubia nyörin päälle.   



Kun olet saanut vedettyä koko kangastuubin nyörin päälle, tuppilo on valmis! Jipii! Nyt vain katkaiset nyörin poikki tuppilon päästä ja kerit loput takaisin kerälle. Näistä tuppiloista tuli kyllä juuri passelit, tarpeeksi tiiviit solmeiluun. Kaitaleiden liitoskohdistakin tuli siistit, eivätkä aiheuttaneet suurempia jumiutumisvaikeuksia käännösvaiheessa. 



Eikä tässä ollut vielä kaikki. 15.12 blogini täyttää 1-vuotta!! Aivan huikeeta!  
Silloin ensimmäistä postausta väkertäessäni en kyllä osannut kuvitellakaan, miten mahtavia asioita tämä voi tuoda mukanaan. Ompelutaidot ovat toki kehittyneet siitä, mutta mikä parasta,  blogimaailman kautta olen päässyt tutustumaan ihaniin ihmisiin, moneen heistä törmäsinkin Tampereen käsityömessuilla:) Toivottavasti törmätään uudestaan! 
Matka sujui rattoisasti HannaMi:n ja Helmoja ja Hepeneitä seurassa sekä messuilta joukkoon napattiin vielä Pizzicato. Päivä hurahti nopeasti ihanassa seurassa, höpötellen kässäjuttuja ja tutustuen messujen antiin:) Ensi vuonna on päästävä uudestaan!



Niin, se arvonta:D Ajattelin näin ennakkoon juhlistaa blogini 1-v synttäreitä arpomalla tämän korusetin. Voittaja saa siis itselleen kaulakorun ja korvakorut! Arvonta on avoin kaikille ja osallistumaan  pääset jättämällä kommentin tähän postaukseen. Anonyymit, muistakaa jättää yhteystietonne. Arvonta alkaa nyt ja päättyy 15.12.2015 klo 21. 
Onnea arvontaan!   

48 kommenttia:

  1. Onnea blogillesi! Ihana korusetti ja mielenkiintoisen näköinen kirja.
    Arvontaan mukaan.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  2. Wau!! Ihania! Täytyy hommata itsellekin tuo kirja. Olipa selkeä ohje, kiitos!
    maikku_5@netti.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianna! Kirjassa on todella paljon mielenkiintoisia malleja. Tämän voisi kyllä ostaa itsellekin:) Onnea arvontaan!

      Poista
  3. Wau! Tuohon tuppilontekemiseen ei taitaisi meikäläisen kärsivällisyys riittää, kun tuskailen jo isompienkin käännettävien osasten kanssa (joihin olen kyllä opetellut joitakin helpottavia tekniikoita).

    Onnea blogillesi ja tulen ihmeessä mukaan arvontaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tässä oikeastaan sen ihmeempää ole, kunhan saa vain säädöt kohdalleen ja huurruuttelee menemään:)..ja toivoo parasta:D Kiitokset onnitteluista! Mukavaa kun osallistut arvontaan:)

      Poista
  4. Upeat korut olet tehnyt! Onnea blogille!

    VastaaPoista
  5. Onpas tosi kauniita, mukaan arvontaan! Onnea blogillesi. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Ai että ei monimutkaista ja suuritöistä ompelua... :)) Aivan ihana korusetti ja niin siististi tehty, miten raaskit siitä luopua!!! Löydät kyllä mielenkiintoisia käsityöjuttuja. Kiitos tuosta ohjeesta, sitä olisi kiva joskus kokeilla! Ja tietysti mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alku oli kieltämättä hieman hankalaa:D Mutta kun vauhtiin pääsi, niin nopeastihan näitä tuppiloita syntyi. Solmeilua voisi kokeilla vielä paksulla nahkanyörillä, ihan valmiilla nyörillä kylläkin:) Onnea arvontaan!

      Poista
  7. Onnea onnea ihanalle blogille ja taitavalle naiselle sen takana! Hauska ajatella että vuosi sitten en edes tiennyt sinusta ja nyt ollaan treffattukin jo! Totta kai olen mukana arvonnassa :) Korut on kyllä erityisen kauniit ja taitavasti toteutetut, mietin ihan samaa kuin Saija, että miten ihmeessä maltat arpoa nämä :).

    Kiitoksia myös tutoriaalista, täytyypä seuraavat tuppilot kokeilla tuon nyörin avulla, se saumanvaroilla täyttäminen kun ei läheskään aina kerrasta onnistu! Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Ja tosiaan juuri tuo sama kirja enkun kielisenä oli minullakin kesällä lainassa :)

      Poista
    2. Kiitos paljon Krista! Minustakin on hauska ajatella, että vielä hetki sitten mietin, että uskallanko laittaa postaukseesi kommentin:) Innolla odottelen jo seuraavia kässänaisten tapaamisia:) Rannekoru ehtikin saada jo uuden omistajan. Ihmettelin, että mihin se oikein ehti kadota, niin sehän löytyi tytön ranteesta:) Saumanvaroilla täytetty versio on kyllä varmasti hankalempi toteuttaa. Minulla ei muuten ole sitä tuppilonkääntäjääkään sellaiseen. Yritin sillä Ompele yksilölliset koristeet -kirjan ohjeella vielä sitä saumurilla tehtyä tuppiloa, mutta eihän siitä mitään tullut, aina ompelin ommelketjuun kiinni:D Arpaonnea ja hauskaa loppuviikkoa sinullekin:)

      Poista
  8. Voi miten vaikuttaakaan mielenkiintoiselta koko prosessi! Tekisi tosiaankin mieli kokeilla, mutta pelkään että olen liian lyhytjänteinen ja suurpiirteinen tällaiseen tarkkuutta ja kärsivällisyyttä vaativaan työhön. Korusetti on todella upean näköinen ja toteutus niin siisti. Ehdottomasti olen mukana onnea koettamassa! Onnea vuoden ikään ehtineelle upealle blogille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja kehuista Pizzicato:) Saas nähdä mitä ensi vuosi tuo tullessaan, mielenkiintoisia ompelujuttuja on kyllä suunnitteilla:) Niiden toteuttamiseenkin alkaa kohta toivon mukaan jäämään enemmän aikaa, kun saan opiskelut päätökseen alkuvuodesta:) Paljon onnea arvontaan!

      Poista
  9. Onnea kovasti ja ehdottomasti mukana ihanassa arvonnassa :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Onnea kovasti ja ehdottomasti mukana ihanassa arvonnassa :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  11. No wau! Siis WAU! Upeat korut, tulee sellainen hieman egyptiläinen tunnelma näistä. Tottakai arvonnassa mukana :). Sinä olet kyllä niin uskomattoman taitava ja paneudut kaikkeen niin huolella, ihailen tosi paljon sua! Oikea ompelu- ja käsityömaailman esikuva. Onnea 1-vuotiaalle blogille jo hieman etukäteen. Ja kiitoksia seurasta messuilla, matka sujui niin mukavasti teidän kanssa. Mukavaa viikonloppua ja tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnustan, ajattelin sinua näitä tehdessäni<3 en tarkalleen muista mistä mieleeni juolahti idea farkkurannekoruun, mutta jotenkin sinä siihen liityit:) Kaunis kiitos kehuista, onnitteluista ja tsemppauksesta, posket punoittaen niitä lueskelen,huh:) Arpaonnea ja toivottavasti nähdään taas pian:)

      Poista
  12. Mielettömän hienoja koruja! Tosi ihailtavaa, minusta ei olisi tällaiseen "pikku näpertelyyn" ainakaan tässä elämäntilanteessa, kun kaikki on niin hektistä. Tykkään kyllä näprätä, mutta se aika ja rauha keskittyä, minne ovat mahtaneet kadota? ;)
    Olisipa hienoa voittaa nämä, ilman muuta mukana arvonnassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Manda! Samaa täälläkin, hektistä todellakin:) Noh, toivottavasti kohta helpottaa. Tämä näpertely on minulle sellainen hyvä rauhoittumiskeino jolla saa ajtukset edes hetkeksi muualle arjen kiireistä:) Mukavaa kun osallistut arvontaa!

      Poista
  13. Oi miten upeita! Todella ihania. Ja taas oot opetellut uuden, hienon tekniikan. Oot kyl ahkera. :) kiitos ohjeista. Tuo tuppilon kääntäminen näyttää kyl semmoselta hommalta missä itselläni ehkä menisi hermot.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja erikoinen sana tuo "tuppilo"! En oo ikinä kuullut. Onko se virallinen termi vai murresana?

      Poista
    2. Kiitos Sanna:) Tuossa Yksilölliset koristeet vaatteisiin -kirjassa puhutaan tuppiloista ja Ompelun abc:ssä taas nappilenkkien nimellä. Voi olla että löytyy vielä muitakin kutsumanimiä..törmäsinpäs muuten netissä sellaiseen välineeseen kuin tuppilonkääntäjä/nyörinpujottaja:D

      Poista
  14. Kivaa kun neuvoit tuppilon tekemisessä, on se niin hankala homma! Onnea blogillesi, ja kiitokse arvonnasta. Osallistun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä vain, toivottavasti tästä on yhtään apua. Itse en meinannut aluksi ymmärtää kirjan ohjeita ja kirjoissa neuvottiin tuo kääntäminen kahdella tapaa. Tulin siihen lopputulokseen, että tällä konstilla sain helpoiten sen onnistumaan..Onnea arvontaan:)

      Poista
  15. Upeita koruja! Ehdottomasti mukana arvonnassa :) Olipas onni, että tulin tarkistamaan eikö sinulta tule ollenkaan uutta tekstiä :) Minun blogger on jotenkin rikki, se jättää kaikkien parhaimpien blogien päivitykset näyttämättä minulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Postauksia tipahtelee aika hitaanlaisesti tällä hetkellä..toivottavasti asia korjaantuu ensi vuoden puolella, kun koulukiireet jäävät pois:) Ihana sinä, "parhaimpien" blogien<3 Mukavaa kun osallistut arvontaan!

      Poista
  16. Onnea blogillesi ja olen mukana arvonnassa! Aivan ihania koruja ja kiitos perusteellisista ohjeista :)

    VastaaPoista
  17. Onnittelut! Siis onpa nätti korusetti. Mukana.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija! Sinulle myös tasapuolisesti onnea arvontaan:)

      Poista
  18. Upeat korut ja TAAS kerran upeaa käsityötä! :) arvonnassa mukana. Henna

    Hakkinenhenna@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Jestas sentään !!! Toi tuppilo on mun akilleen kantapää. Aina tulee se kohta, kun se hemmetin lanka irtoaa sieltä tuppilon päästä ja sitten heitänkin kaaressa koko tuppilontekeleen roskikseen enkä muka koskaan enää kokeile uudelleen. Näillä vihjeillä ei kun vain tulta päin :D Arvonnassa mukana toki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, monta koeversiota lensi itsellänikin roskiin..:) Toivottavasti vinkeistä on yhtään apua:) Onnea arvontaa!

      Poista
  20. Onnittelut. Ovat kauniita koruja. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Mielettömän hienot ovat nämä korut ja kuinka paljon niiden alkuvalmisteluihin meneekään aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Säädöt kun sai kohdilleen, niin nopeastihan näitä tuppiloita surautteli:)

      Poista
  22. Uskomatonta! Korut ovat upeita, ja hienoa, että jaksat tehdä näin monivaiheisen ja pitkän työn. Nostan hattua ja ihailen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, kiitos kiitos:) Tykkään kovasti tällaisesta näpertelystä, eikä minua haittaa ollenkaan vaikka toteutukset tahtovat usein viedä paljon aikaa:)

      Poista
  23. Wau, siis todella upeat korut, olet taitava!

    VastaaPoista
  24. Aivan huippukauniita koruja:)

    Tuollaisista kyllä tykkäisin. Pitäisi siis ensin opetella solmuilemaan :)

    VastaaPoista