keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Audrey Jacket

Ehei, en ole lopettanut bloggausharrastusta, eikä se ole käynyt edes pienessä mielessäkään, vaikka blogihiljaisuudesta voisi niin päätellä. Yksinkertaisesti ei vain ole ollut valmista työtä, mitä esitellä:)

Viitta, takki vai jakku? Miksi tätä voisi kutsua? Kypsyttelin lähemmäs vuoden verran ajatusta villakangasviitasta. Tuona aikana suunnitelmat ehtivät muuttua totuttuun tapaan monta kertaan, vaihtui niin kangas kuin kaavakin. Lopputuloksena kuitenkin siisti, juhlavampaan menoonkin sopiva, ehkä hieman vintage-henkinen takki. 
Tilasin viime syksynä Kangas-Mallasta Royal-sinistä takkivillaa, mutta toteutus pääsi kunnolla vauhtiin kuitenkin vasta vuoden alussa Hommahuoneen Sanne-Maijan järjestämän värihaasteen innoittamana. Haaste on koko vuoden kestävä, jossa leikitellään väreillä ja jokainen kuukausi edustaa tiettyä tai tiettyjä värejä. 

Eletään jo helmikuun loppua ja kuukauden värihaasteen teemana ovat pastellinsävyt. Tarkoituksenani oli osallistua tällä takilla tammikuun siniseen haasteeseen. Kiireistä ja lähinnä koko perhettä vaivanneista sairasteluista johtuen keskittymiskyky ja jaksaminen ei riittänyt postauksen valmisteluun, vaikka takki määräaikaan mennessä valmistuikin. Tässä nyt kuitenkin olen, tyylikkäänä myöhässä:D 

Innostuin haasteesta todenteolla. Olen googlettanut väriympyröitä, pohtinut mm. mitä ne vastavärit sitten olikaan, tehnyt väritestin tuijottamalla sinistä paperia valkoista taustaa vasten ja haaveillut tulevien kuukausien värihaasteista..
Minkälainen suhde minulla on siniseen? No, sininen ei ole aiemmin kuulunut lempiväreihini ja olen sitä ainakin omassa pukeutumisessani vältellyt. Paitsi, olenhan minä aina tykännyt sinisistä farkuista...Viimeistään pojan synnyttyä olen altistunut siniselle värille enenevissä määrin ja alkanut jopa tykkäämään siitä. Tämä "Royalin"-sininen kuuluukin tällä hetkellä lempiväreihini. 









Alunperin ompelin takkiin hurjalta kuulostavan keinonahka virityksen, jossa toinen etukappaleista oli keinonahkaa hienoilla tikkauksilla varustettuina. Päätin purkaa sen kuitenkin pois, koska se ei istunut kovinkaan nätisti, kankaiden paksuuseroista ja keinonahan joustavuudesta johtuen. Luovuin myös vinosta keinonahkanapinläpitaskusta ja lopputulos syntyikin kokonaan villakankaasta, ja parempi näin. Villakankaita oli sen verran reilusti, että sain juuri ja juuri leikattua osat myös pojan villakangasanorakkiin(keskeneräisten pinossa, johon sain juuri lautanauhakokeiluni valmiiksi). Huomasin kuitenkin ompeluvaiheessa, että takin kauluskappale puuttuu kokonaan, joten jouduin kokoamaan sen kahdesta osasta.

Mieleinen kaava löytyi lopulta StyleArc:lta, joka saapui postissa paperiversiona. Eikä olisi ollut yhtään hullumpi vaihtoehto StyleArc:n Terry Tie Cardi- viitta. 
Kaava sinällään on suht helppo, mutta olisin kaivannut yksityiskohtaisempia ompeluohjeita, erityisesti vuorin ompeluun. Muutamasta lisäkaavamerkinnästä olisi myös ollut apua. Googlen avulla löysin kuitenkin pari blogia, joista löysin ohjeistusta juuri tämän takin ompeluun. Ja vink vink, Helmoja ja Hepeneitä blogista löytyy erinomainen tutoriaali takin vuorittamisesta pussiin.

Nyt vaihtui hattu! Sain tämän huopalierihatun anopilta tuliaisina lomamatkaltaan. 



Takki sopii tämän mustan kotelemekon kanssa oikein nätisti. Hakusessa olisi vielä siistimmät pitkävartiset käsineet, nämä neulos/keinonahkakäsineet ei ole sieltä tyylikkäämmästä päästä, mutta tähän hätään parempiakaan ei löytynyt:)  

Hiha- ja helmakäänteet eivät tahtoneet pysyä paikoillaan, joten ompelin ne käsin piilo-ompelein, koska en halunnut näkyviä ompelukoneen tikkauksia. 




Instagramin puolella on esillä muutamia nappikokeilujani 50 Heirloom Buttons to Make -kirjasta. Tämä nappi tässä pohjautuu Grindle -malliin, joka on toteutettu needle lace eli ommeltu pitsi tekniikalla.
Nappien aihiot leikkasin kuohuviinipullonkorkeista, jotka vuorasin mustalla kankaalla ja lopuksi ompelin helmilangalla koristeellisen päällisen.    





Napinlävet ompelin myös käsin. Ompelukoneen napinläpipaininjalka otti kiinni kauluksen saumaan, joten en saanut niitä koneella onnistumaan. Onneksi olin ostanut Kuopion Nappi ja Nauhasta sitä aitoa ja oikeaa napinläpisilkkilankaa muutamassa värissä, ja tuo sinisen sävy sattui olemaan juuri täydellinen tähän. Olen varmaan aiemminkin kehunut tätä puotia, mutta jos teillä suinkin on joskus mahdollisuus, niin käykää ihmeessä tutustumassa tähän käsityötarvikkeiden aarreaittaan. Viime ostoskerralla mukaan lähti mm. Hardanger -kangasta, kirjontalankoja, nimeilylankaa ja käsintikkauslankaa.  










Pienenä yksityiskohtana vielä nimikointi, jonka kirjoin  villalangalla halkaistuin varsipistoin. VP= villapipo, ei vapaapalokunta:D
Kiitokset siis Sanne-Maijalle, keskeneräisessä pinossani on nyt yksi työ vähemmän ja hyvillä mielin pääsen käsitöissäni eteenpäin:)  Mukavaa alkavaa kevättä kaikille ja lämpimät tervetulotoivotukset uusille lukijoilleni<3

32 kommenttia:

  1. Ihan valtavan upea!! Edelleen ihailen paneutumistasi työhön, niin hienosti harkittuja ja taiten tehtyjä yksityiskohtia. Ihan olen kyllä fanisi ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooh, kiitos paljon, ja ihana kuulla että mulla on siellä fani, mäkin fanitan sua:)<3 Alkuperäisestä versiosta tuli karsittua aika paljon..mutta kyllä tästä tuli paljon tyylikkämpi ja siistimpi näin:)

      Poista
  2. Tulinkin jo samantien katsomaan, tämä on kyllä upea! Käsintehdyt yksityiskohdat nappeja ja napinläpiä myöten kruunaa viitan. Upeasti käy tuo musta villakangas. Minunkin on pakko kyllä kokeilla noita nappeja tehdä. Rakastan kauniita nappeja. Ja kauppa ihastuksen jaan myös ;). Upeat kuvat ja kokonaisuus ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna:) Kiinnittimeksi kokeilin ensin kauluksen sivuun kaupasta ostettua duffelinappia, jossa nahkalenkki, mutta se ei oikein toiminut. Kauluskappaleet eivät pysyneet kohdallaan, kun etukappale valahti aina alaspäin..ottikohan tuosta selvää:D jos haluat, niin voin lainata sinulle tuota kirjaa kun nähdään, siitä löytyy kyllä ohjetta moneen lähtöön:) Näitä onkin mukava näperrellä sohvan nurkassa:)

      Poista
  3. Todella upea takki ja sinun Audrey-look on viimeistellyn hiottu. Chic!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi:) Audrey-lookki taitaa jatkua..kunhan saan ensin kaavoja "vähän" hiottua:)

      Poista
  4. Jee, mä oonkin täällä jo odotellut koska sä taas bloggaat! :) Hieno takki, just sun näköinen. Mulla on sama tarina siniseen liittyen, ensin en pitänyt mutta poikien myötä altistuttua alkanut tykätä paljon. Eka poika kun syntyi niin vielä vannoin että mitään sinistä en osta. As if!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä tullaan, pikku hiljaa..:) Tässä on ollut vähän uuden arjen opettelemistakin, kun sain vihdoin koulukiireetkin pois alta, eli valmistujaismekkoakin sais jo ruveta ompelemaan:) Tänään sattui hauskasti, kun hain lapsia päiväkodista. Pojan varavaatteet oli loppu, joten pojalle oli lainattu siskonsa vaaleanpunainen paita. Hmm..kyllä se sininen kuitenkin pukee paremmin:D kiitokset kehuista:)

      Poista
  5. Tres chic! Vai miten se nyt kirjoitetaan. Mutta hienostunut, tyylikäs ja etenkin sinun näköinen työ. Napit, napinlävet ja kirjailut jäivät mieleen tästä eniten. Ihailen samaa, mitä hannariinakin tuossa sanoi, että paneudut näihin töihin. Mitä sitä useammin postaamaan kun työt ovat tätä tasoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia:) Viihdyn kyllä tässä takissa, ja ehkä alan löytämään pikku hiljaa sen oman tyylin:) Näihin näpertelyihin ja hiomisiin saa kulumaan aikaa..ja sama linja kyllä taitaa jatkua:)

      Poista
  6. Instassa jo tätä ihailin! Kaunis ja niin upean värinen jakku! Yhdyn edellisiin, että takki tosiaan on ihan sinun tyyliäsi! Ihailtavan mietittyjä ja taidokkaasti toteutettuja yksityiskohtia. Sinun käsityösi ovat aina niin loppuun asti harkittuja ja hienoja. Vaikka aikaa postausten välillä kuluisikin niin hyvää kannattaa odottaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli alunperin varattu tähän takkiin melko tylsähkön näköistä villakangasta, mutta päätin sitten repäistä:) Minulla kun on aina ollut joko musta tai harmaa villakangastakki. Vaihtelu kyllä virkistää:) Kiitokset sinulle ihanasta kommentista:)

      Poista
  7. Aivan mielettömän i-ha-na! Niin kauniit napit ja napinlävet. Tämä on sitä aitoa käsityötä! Hatunnosto! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän ihan häkeltyy:) Kiitos Pikku Akka:) Perinnekäsityötekniikoihin olisi tarkoitus jatkossa tutustua enemmän ja soveltaa niitä vaatetukseen. Verkkaiseen tahtiin mennään:)

      Poista
  8. Kaunis, kaunis, kaunis takki kevääseen!!! Hienostunut malli ja raikas väri sopii sinulle täydellisesti. Nappeja myöten huolella tehty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija:) Tykkään kyllä tällaisesta sähäkästä ja raikkaasta sinisestä. Ois muuten mielenkiintoista käydä värianalyysissä ja selvittää mitkä tai mikä sinisen sävy olisi juuri se oma..

      Poista
  9. Upea takki ja sinä niin tyylikkäänä siellä <3 Miten jaksatkin tehdä kaikki niin viimeisen päälle huolitellusti ja yksityiskohdat miettien!?! Ihailtavaa!! Mutta antaahan tuollaiset käsintehdyt yksityikohdat valtavasti ilmettä vaatteeseen ja eipä tule toista samanlaista vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä yllätyin itsekin, miten tyylikäs tästä loppupeleissä tuli, onneksi karsin ne keinonahkaviritykset:) Yksityiskohtiin tykkään kyllä panostaa ja uhrata aikaa. Voihan se vähän hassulta kuulostaa, että uhraa kokonaisen ompeluillan(ei muuten edes riittänyt:D) pelkkiin nappeihin, mutta kun se on niin kivaa:) Kiitos Eerika ihanasta kommentista:)

      Poista
  10. Tämä onkin ihan erilainen takki, mitä olin ehtinyt päässäni kuvittelemaan ;). Mutta siis upea ja todella klassinen malli, johon väri tuo sähäkkyyttä ja käsintehdyt yksityiskohdat herkkyyttä. Nuo napit ovat aivan ihanat! Pitääköhän minunkin tuo kirja hommata kokoelmiini, sitä ei tainnut vain mun "normikaupassa" olla myynnissä ja ah, se kirjalista on muutenkin niin pitkä jo :D. Voi että kun te hehkutatte koko ajan sitä Nappia ja nauhaa, melkein jo eilen katselin aikatauluja, miten täältä pääsee Kuopioon :). Tiedätkö, eikö tuohon olisi aivan ihanat jotkut luksuslangasta neulotut pehmeät pitkävartiset käsineet, kyllä sun pitää alkaa miettiä neulomistakin ihan vakavissaan ;). Mukavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
  11. Hmm..minkähänlainen visio sinulla oli takista:) Ehdottomasti kannattaa tämä kirja hommata, jos vaan satut törmäämään. Kirjoja ei voi olla koskaan liikaa:) Tämän taisin tilasin Ebaysta. Minulla on yksi toinenkin dorsetnappi -kirja, mutta siinä on vain pari mallia, ja ohjeetkin vähän kehnot.. Vielä ois suurin piirtein 45 tapaa kokeilla nappien tekoa:D Ja jos haluat tutustua kirjaan, niin voin toki lainata, saat sen heti Hannan jälkeen:) Toivottavasti yhteinen tapaaminen onnistuisi keväällä, niin käytäisi porukalla siellä N&N:ssa:) JA kyllä, ehdin jo haaveilemaan neulotuista käsineistä...:D Kiitos Krista kehuista ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Todella tyylikäs! Sopii sinulle täydellisesti :) Hämmästelen samaa kuin edelliset, kuinka sinä jaksatkin paneutua niin huolellisesti töihisi, kaikki on ihailtavan viimeisen päälle harkittua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Tosiaan, pyörittelen ja hauduttelen ideoita usein aika pitkäänkin, ennen kuin uskallan alkaa toteuttamaan tai viilaan työtä niin kauan että olen tarpeeksi tyytyväinen lopputulokseen:) Tästähän minä juuri tykkään:)

      Poista
  13. Todella hieno malli ja väri. Sopii sinulle niin hyvin. Ja miten huolellisesti tehty. Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksi. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin. Minä tykkään lukea kaikkia erilaisia blogeja kuin itsellä on, niistä saa niin paljoan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Aurinkokujalla ja lämpimästi tervetuloa, mukavaa kun löysit tänne:) Tulen ehdottomasti vastavierailulle:)

      Poista
  14. Oi ihanaa, olet palannut! Ja wau miten tyylikkäänä. Ihan entisaikojen leffatähtien glamouria. Upea, hienosti viimeistelty viitta ja kaikki sopii niin hienosti yhteen. Tuo sähkönsininen on väri joka ei todellakaan sovi kaikille. Sinulle kylläkin ja hienosti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I´m back:) Harmitti kyllä tuo pitkä tauko, mutta minkäs teet, kiireet tahtoo syödä aikaa harrastustoiminnasta..jatkossakaan en laadi itselleni aikatauluja postauksien suhteen, eli huhuilen täältä omaan, epämääräiseen tahtiini:) Harmitti myös se, kun en ehtinyt ekaan haasteeseesi osallistua. Täydellinen suunnitelma oli kyllä valmiina, mutta en saanut toteutettua(kaavanmuokkausongelmat) Jännityksellä kuitenkin odotan tulevia haasteitasi:) Kiitos kehuista, ihanasti sanottu:)

      Poista
  15. Aivan mahdottoman tyylikäs olet :-) Viittatakki on upea ja niin mahtava tuo väri. Pitkät hanskat lyhyiden hihojen kanssa on hieno yksityiskohta. Upeaa kun jaksat käsin näperrellä yksityiskohtia. Ompeluiloa sinulle edelleenkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli:) Ehdin jo haaveilemaan niistä uusista hanskoista, jos ne vaikka itse joskus toteuttaisi..pitkävartiset palmikkokäsineet..tai ommellut ja kirjotut.. Käsinompelusta tykkään tosi paljon. Jotenkin kiehtovaa, kun pisto pistolta näkee työn edistymisen. Hidastahan se on, mutta vaivanarvoista:) Kuvaus ja/tai ompeluniloa sinullekin:)

      Poista
  16. Wau! Ihana, tyylikäs, upeasti toteutettu. Ihana lukea taas postaustasi ja ihailla ompelutaitoasi :) toivon siis sinne lisää aikaa ompelulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos:) sitä ompeluaikaa tosiaan toivoisin lisää, niin paljon olisi taas ideoita toteutettavaksi:)

      Poista