maanantai 11. toukokuuta 2015

Inspiraationa Liberty of London, osa 2.

Innostuin tästä Lontoo -teemasta niin paljon, että päätimme juhlistaa aikaistettua äitienpäivää Afternoon Tea´n tapaan. 

Englannin perinteikäs Afternoon Tea on saanut alkunsa jo 1840-luvulta. Kerrotaan, että Bedfordin herttuatar Anna tiettävästi keksi kello viiden teen. Tuohon aikaan oli tapana syödä vain kaksi ateriaa päivässä, aamiainen ja päivällinen vasta iltamyöhään. Aterioiden väli oli pitkä, joten tarvittiin pientä hiukopalaa. 
Teen seurana tarjolla on pientä suolaista ja makeaa. Englantilaisia skonsseja eli teeleipiä lisukkeineen, kolmiovoileipiä, kakkuja ja muita pikkumakeita. 








Pannuhattu
Olin järjestämässä tee-aiheisia juhlia, mutta jotain olennaista kattauksesta puuttui.. 
Itse asiassa homma lähti taas siitä, kun käväsin Libertyn sivuilla etsimässä tietoa ja katselemassa mitä kaikkia tuotteita siellä mahtaa olla myynnissä. Satuin huomaamaan Afternoon Tea -kattausvinkit. Siellähän oli Libertyn kankaista tehtyjä pannuhattuja. Siitä se idea sitten lähti ja eihän se auttanut kun iltamyöhään hiippailla ompelukoneen ääreen ompelemaan seuraavan päivän juhliin pannuhattua. Aika mainio hattu syntyikin!

Tähän hyödynsin laukku -projektista käyttämättömäksi jääneen tukihuovan lämmikekerrokseksi/tueksi. Vuori- ja päälliskankaat mustaa lakanakangasta ja koristekankaaksi Libertyä, jonka ompelin taskuksi serveteille. Alareunan huolittelin lakanakankaasta tehdyllä vinokanttinauhalla. Hatun päähän ompelin vielä ripustus/kantolenkin.

Tämähän olisi oiva lahja teen ystävälle, mukaan vielä vaikkapa pussillinen irtoteetä. Meillä tulee enimmäkseen juotua kahvia, mutta tee on välillä hyvää vaihtelua. Kaapista löytyykin monenlaista laatua.






Tarjoilut:
Lasillinen kuohuvaa
Ruisnappeja siianmädillä, smetanalla ja sipulilla
Skonsseja marmeladilla, kermavaahdolla ja voilla
Kolmiovoileipiä, kurkku ja tuorejuusto täytteellä
Suklaakakkua
Haudutettua Jade Jasmin Pearls -teetä

Innostun välillä leipomaan ja tykkään kokeilla erilaisia uusia reseptejä, tässä uutena kokeiluna oli skonssit. Menu on aika pelkistetty versio oikeasta ja kuvista unohtui ne kolmiovoileivät ja marengit:) Astiastokin on vähän eriparia. Yksittäisiä kuppeja ja kippoja on jostakin kerääntynyt, kokosin niitä kattaukseen. 




Skonssit
Käytin tätä reseptiä. Skonsseista on varmasti monta erilaista variaatiota, minkälainenhan se alkuperäinen mahtaa olla. Nämä ovat maultaan hmm...mietoja, mutta lisukkeillahan sitä makua saadaan aikaan. 




Suklaakakku
Löysin tämän reseptin Doron kakku -blogista aika päivää sitten, paras suklaakakku mihin olen tähän asti törmännyt. Tätä herkkua on tullut tehtyä useampaan otteeseen ja aina se maistuu yhtä hyvältä. Kakussa on suklaapohja, suklaakermatäyte ja suklaakuorrutus. Aika tuhtia tavaraa ja suklaakiintiö tulee nopeasti täyteen.

Villa Pipon vartijat.
Kun muutimme tähän, virallisesti Villa Pipoksi ristittyyn taloon, löysimme komerosta nämä matkamuistonuket. 
Hups, poliisiukon olkapäille jäi vähän pölyä.

Osallistuin edellisellä postauksellani Weekend Chic:n järjestämään huikeaan äitienpäivä -haasteeseen. Aivan mahtavan idea! Käykäähän kurkkimassa mitä muiden äitienpäivään on kuulunut:) 

11 kommenttia:

  1. Onpa oikea hyvän mielen kattaus tämä, tulee ihan oma kielikurssimatka yläasteikäisena Englantiin mieleen :). Hauska tuo pannumyssy ja todellakin loistava idea lahjaksi. Minäkin olen joskus tehnyt noita skonsseja useampi vuosi sitten, ne ei saaneet kovin riemastuttavaa vastaanottoa, niin ei ole toiseen kertaan tullut kokeiltua ;) ; Vartijat näyttää oikein tutulta (keräsin pienenä jonkin veran näitä erilaisia matkamuistonukkeja). Inspiroivaa ompeluviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, vähän naurattaa:) Hyvä huomio tuo pannumyssy. Karvalakkinen vartija sekoitti ajatukset, oikeastihan se on pannumyssy eikä hattu, mutta meni jo:D Ompeluniloa sinnekin!

      Poista
  2. On muuten hauska idea tuo afternoon tea! Jos liikut helsingissäpäin niin salutorget järjestää afternoon teata ihan ravintolassaan. Jos siis ei kotonaan halua järjestää sitä :) olen käynyt ja ihan maistuvaa oli. Kiitos vielä osallistumisesta haasteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, käväsinkin salutorgetin sivuilla kun etsiskelin tietoja postaukseen. Vaikka tykätään laittaa ruokaa itselle ja kavereille, niin välillä on kiva istua ihan valmiiseen pöytään. Siellä suunnalla on kyllä tuo ravintolavalikoima pikkusen kattavampi kun täällä:D

      Poista
  3. Olet nähnyt ihanasti vaivaa kattaukseen :) itse tein tuplasuklaakakun (suklaapohja, valkosuklaatäyte ja suklaakuorrute) äitienpäiväksi ja jopa minä sokerihiiri, sain siitä tarpeekseni makeaa pienellä palasella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nams nams, kuulostaa herkulliselle kakulle:) Loput kakusta meni työpaikalle, kun ei saatu tuhottua vaikka kuinka yritettiin.

      Poista
  4. Ihanat tee-kutsut olet järjestänyt! Pannumyssy on hieno, minä olen vain virkannut sellaisen kerran ystävälle lahjaksi. Erilaisia tee-makuja on mukava maistella, vaikka useimmin kahvia juonkin. Mies tuo usein Kiinan matkoilta teetä, ne on pakattukin niin kauniisti. Täällä on myös yksi jolta usein lähtee juhlien järjestäminen lapasesta, mutta se on myös kivaa, kun onnistuu luomaan teemaan sopivan tunnelman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kiinalainen ruoka se vasta herkku on, sitä tulee jonkun verran tehtyäkin, tosin mieheni, enkä minä. Minulle jää yleensä ne tiskit:) Oletko saanut tuliasiksi silkkiä?:D Kiina olisi kyllä näkemisen ja kokemisen arvoinen matkakohde. Teemailu on kyllä mukavaa, kun pääsee yhdessä suunnittelemaan ja ideoimaan.

      Poista
    2. En ole silkkiä saanut, harmi kyllä. Työmatkat ovat sen verran työntäyteisiä, ettei mies ihan joka paikkaan ehdi :). Olen kyllä monet kerrat toivonut käsityötarvikkeita, mutta ne liikkeet ovat yleensä monessa maassa lyhempään auki.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvin maistui, tosin aprikoosimarmeladi jäi syömättä, olisi vaan pitänyt pysytellä perus mansikkahillossa:)

      Poista