torstai 4. kesäkuuta 2015

The Perfect Summer Dress

Tiedättekö, olen pyöritellyt edelliseen postaukseeni viitaten, yhtä ja samaa kaavaa kohta kuukauden. Crotch depth, crotch length, crotch curve. Etuhaarakaaren, takahaarakaaren, haarakoukun, istumakorkeuden säätämistä yms....kolmet sovituskappaleet, ainakin viiteen kertaan uusiksi piirretyt kaavat, ohjeita suomeksi ja englanniksi..ARGH! Miten voi yksien housujen teko olla niin hankalaa?! Ehkä siksi, että oma takapuoli ei ole standardikokoa tai muotoa:D Tuntuu, että mitä enemmän asiaan olen perehtynyt, sitä hankalammaksi menee, kun minulle on paljastunut miten paljon muokkausvaihtoehtoja löytyy. Säädät yhtä kohtaa, niin sitten pussittaa tai kiristää toisesta kohtaa. Pelottavan tarkasti mainostajatkin tietävät, mitä viime aikoina olen puuhaillut. Sain nimittäin sähköpostiini vinkin netissä pyörivästä housujen muokkaus -kurssista, liekö Googleen tekemilläni hakusanoilla osuutta asiaan:D Olisin niin halunnut saada projektin tehtyä, koska kankaat ja kuvauspaikatkin oli valmiiksi mietittynä. Toivottavasti kuvauspaikka on vielä paikallaan, kun saan sen valmiiksi..Koska tämä ei nyt ota onnistuakseen, päätin siirtyä toteuttamaan muita lukuisia suunnitelmiani. Asia on siis kesken, en ole luovuttanut asian suhteen:) 

Kun keväällä ilmestyi Burdan maaliskuun numero, ihastuin välittömästi tähän mekkoon. Tämä malli on niin minun makuun. Löytyy rypytystä, laskosta, laahusmaista helmaa ja mekko on sopivasti vartalonmyötäinen. Kangasvalintaa mietin pitkään. Tuntui ettei mikään kangas oikein sytyttänyt. Jotain näyttävää, kaunista, laskeutuvaa sen piti olla. Selasin jälleen Hanhelin kankaita ja löysin tässä postauksessakin tutun Hilcon kankaan, mutta viskoositrikoona. Nyt oli ainekset kasassa täydelliseen kesämekkoon!






On tämä Suomen kesä kyllä niin ihana. Keskiviikkona oli aikamoinen myräkkä meidän suunnalla. Vettä tuli taivaan täydeltä, ukkonen jyrisi ja välillä aurinko pilkahteli myrskypilvien välistä. Iltapäivällä myrskyn ollessa pahimmillaan, päätin hipsiä ompelukoneen ääreen jatkamaan loppusuoralla olevaa kesämekkoa. Sähköt sentään pelasi.
Itse asiassa mekko oli jo edellisenä iltana valmis, mutta päätin sitten purkaa yläosasta sivusaumat, koska mekkoa piti hieman kaventaa. Siinä samassa tietenkin piti purkaa kaikki rypytyksetkin ja jousto-ompeleen purkaminen on niin mukavaa puuhaa! Viskoositrikoo painaa jonkin verran, pitkä mekko roikkui taas pelkästään olkaimien varassa. Olen todennut tämän jo aiemminkin. Toki selässä mekon yläreunassa ja etupuolella rintakappaleen yläreunoissa on Vlieseline formband -tukinauhaa, jottei joustoa synny liikaa poikittaisesti.









Mekon yläosa on todella kivan mallinen. Ensinnäkin etupuolelta vyötärön kohdalta löytyy laskos. Selän ja etuosan erilliset poimutuskappaleet on ommeltu sivusaumoihin kiinni. Etukappaleen poimutuskappaleiden alla, mekon yläosa on ommeltu vielä erillisestä rintakappaleesta, jossa kaunis kaari. Kuvasta vain ei tahdo näkyä sitä.

Lehdestä löytyy kaksi muutakin variaatiota tästä mekosta, lyhyempänä mekkona ja toppina. Täytyy sanoa, kun lehdessä oli mainintana "helppo ommella". Enpä nyt tiedä, itse en kokenut tätä ihan helpoimmasta päästä olevaksi..

Myrskyn jälkeen on poutasää..
Eilen illalla lasten mentyä nukkumaan, kampesin taas ompelukoneen ääreen. Helmakäänne vielä peitetikkinoneella ja valmista tuli. Mallailin mekkoa päälle ja ihastelin peilistä tovin. Katsoin kelloa ja sitten miestäni. Kello oli 22.00. Sanoin miehelleni, että ota kamera kouraan ja mennään äkkiä ulos. Ilta-aurinko näyttäytyi vielä järven rannassa. Nappasin kainaloon kuvausinspiraatioksi vielä Burdan ja hiippailin kesämekossa ja mies kylpytakissa ja kumisaappaissa kuvauspaikalle. Pariin ensimmäiseen kuvaan saatiin ilta-aurinkoakin, mutta sitten alkoi jo hämärtää. Todella onnistuneita otoksia saatiin aikaiseksi. Taitaa olla, että monesti parhaat kuvat tulee, kun ei suunnittele liikaa etukäteen. Kylmä tässä touhussa tuli, kuten osasta kuvista näkyy. Sen verran viileästi tuuli vielä puhalsi. 


Ja hei, odottakaahan kun näette mihin olen tällä hetkellä hurahtanut..Olen "hieman" tehnyt ostoksia Etsyssä ja postilaatikkoon on tipahdellut tasaiseen tahtiin aika mielenkiintoisia juttuja:)
Ja hieman huvittuneena ajattelin vielä muistaa kansainvälisiä lukijoitana. Tiivistin koko postauksen tekstin otsikkoon, parempaan en pysty. Nostan kyllä hattua teille, jotka pystytte postailemaan myös englanniksi. Englanninkielen taitoni on aika surkeaa, melko sujuvasti osaan lukea, mutta kirjoittaminen on sitten toinen juttu. Ei tahdo suomen kielikään aina sujua:D

Ihanaa kesää teille!

24 kommenttia:

  1. Niin upea mekko ja nainen! Olet kyllä löytänyt tähän mekkoon täydellisesti sopivan kankaan. Teillä on hulppeat maisemat kotipihalla, ihana kuvausympäristö. Housujen kaavoitus, joo, en tykkää minäkään. Opiskeluaikana se oli varmasti yksi inhokkijutuista. Itselle varsinkin on niin hankala tehdä, kun se sovittaminen on vähän hankalaa. Viime kesänä sain tehtyä itselleni todella hyvin istuvat farkut, mutta eipä sillä samalla kaavalla nyt voi tehdä, kun paino on luvattoman paljon noussut. Tsemppiä kaavoitukseen, kyllä sinä vielä saat tehtyä täydelliset housut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, kiitos kehuista! Kieltämättä maisemat on aika mahtavat, kun järvi ihan tuossa vieressä, mutta piha..hmm, aika rempallaan on, ettei kehtaa edes kuvia ottaa:D Keskitytty vain talon remontointiin, niin jäänyt puutarha-asiat vähemmälle. Ajateltiin sitten joskus laittaa kerralla piha kuntoon, kun saatu kaikki muu pois alta. Ja totta tuo sovitushomma, vähän hankalaa sitä on yksin tehdä. Minulle tuotti/tuottaa vaikeuksia saada oikeita mittojakin. On ollut kuminauha ja teippivirityksiä:D Toivottavasti ne palat loksahtaa joku päivä kohdalleen ja saan housut onnistumaan, niin voin sitten hehkuttaa täällä ihan kunnolla! Sitä päivää odotellessa, mukavaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  2. Tämä on ehdottomasti täydellinen kesämekko! Kangas on todella kaunis ja mekon mallihan on aivan huippumielenkiintoinen! Mulla onkin koko Burda jäänyt moneksi vuodeksi unholaan. Kannattaisi ehkä tutustua uudelleen. Ja voi vitsi, että hymyilytti tuo teidän kuvaussessio :) Kuvat ovat upeita - kylmästä säästä, kumppareista ja kylpytakista huolimatta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Tykkään kyllä kovasti Burdan malleista, niistä löytyy aina niin kivoja jippoja. Ja muutenkin käyvät malliltaan päälle ilman suurempia muokkauksia. Burda on nyt tullut sen verran tutuksi, että tietää melkein jo etukäteen, mitä asioita kannattaa esim.mittailla ja tarkistaa kaavasta. Ja kuvaussessiosta..voin kuvitella miten hilpeä tunnelma naapureilla on ollut, jos ovat sattuneet ikkunasta katsomaan:D

      Poista
  3. Kauniit kuvat, upeaakin upeampi mekko ja nainen! Pidän itsekin paljon Burdan kaavoista, niistä löytyy eniten ehkä haastetta ja inspiraatiota jo tällaiselle vuosikausia ommelleelle. Piti alkaa käydä eri kirjastossakin kun tuohon lähikirjastoon Burdaa ei tule, mutta vähän kauemmaksi tulee :). Istuvien housujen kaavoitus on varmaan yksi hankalimmista hommista mitä on, hiljaa hyvää tulee, ehkä ihan hyväkin laittaa projekti hetkeksi syrjään ja tehdä muuta kivaa ;).

    Sinulla on kyllä paljon annettavaa kansainvälisillekin lukijoille (tai katselijoille). En kovin aktiivisesti seuraa pelkästään naistenvaatteisiin keskittyviä ulkomaalaisia blogeja, mutta sinulla on niin laadukas paketti, että uskon, että pärjäisit siinä joukossa mainiosti, vaikka kirjoittaisit vain muutaman lauseen englanniksi. Itse seuraan muutamia ranskankielisiä blogeja, mutten osaa kieltä sanaakaan. Kuvia on ihana ihastella, mutta silti tuntuu että jotain jää aina puuttumaan, kun ei ymmärrä mitään. Kuvat on mulle tärkeitä, mutta oon aika tekstipainotteinen ihminen silti, siksikin tykkään blogeista paljon, kun niissä yleensä jotakin saa lukea tekoprosessista ja sen tarinan tuotteen takaa. Pinterestissä ja Instagramissa sen osuus on aika olematon, vaikka hyviä kanavia ne toki on kuvien jakamiseen ja inspiraation etsimiseen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset ihanasta kommentista! Haastetta näistä Burdan malleista kyllä löytyykin, olen toistaiseksi pysytellyt vielä näissä helpoimmissa. Niitä vaikeampiakin on tullut vilkuiltua sillä silmällä, että eiköhän nekin pääse kokeiluun. Ja kyllähän sitä ompelutaidon kartuttua haluaa oppia uusia ja siirtyä astetta vaikeampiin juttuihin. Meidän kirjastosta onneksi löytyy Burda, ja aika usein siellä lehtihyllyillä tulee vierailtuakin. Pieksämäellä taitaa olla yksi R-kioski, mistä lehden voi ostaa. Jätän housuasian muhimaan, sitä alkaa tuskastumaan, kun homma ei suju. Mutta positiivisella mielellä mennään uusiin haasteisiin:) Kansainvälisistä lukijoista vielä..Kyllä sitä periaattessa voisikin saada muutaman lauseen kirjoitettua, mutta olen jotenkin niin arka, että osaisinko varmasti. Saattaisi olla niin, että illat opiskelisin sitten englannin kielioppia..Paljon tulee itsekin luettua ja katseltua ulkomaisia blogeja ja sivustoja, eikä sillä kyllä itselleni ole merkitystä minkälaista se englanti on. Kuvia on aina kiva katsella, vaikka tekstistä en ymmärtäisikään. Kuva kun kertoo monesti enemmän kuin tuhat sanaa. Ihan suomen kielellä kuitenkin mennään vielä. Tuo Pintarest kiinnostaisi kovasti.. Monesti kun olen hakenut jotain mielenkiintoista, niin olen päätynyt Pintarestiin. Ja sitten kun yrität selata sivua alaspäin, tulee urputus, että sinun täytyy hankkia tili nähdäksesi enemmän:D

      Poista
  4. Oohlalaa! Mieletön luomus, syystäkin olet tyytyväinen. Ja ollapa tuollainen vartalo, kateellinen täällä huutelee ;) Kaunis mekko ja hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, olen ihan häkeltynyt kommentistasi, kiitos! Kyllä sitä onnistunutta vaatetta pitää mielellään päällä ja erilaisella fiiliksellä kun kaupasta ostettua. Ja jos joku sattuu vielä vaikka töissä sanomaan, että sullapa on kiva paita päällä, niin sitä hykertelee, että ihan itse tehty:)

      Poista
  5. Minäkin tykkään!!! Niin ihana mekko ja kangas on taas just oikea malliin. Ihanat nuo mekon yläosan muodot. Todella kauniit laskokset ja kaareutuvat leikkaukset. Kuvat on kyllä loistavan kauniita. Ihania kuvaushetkiä teillä siellä ollut :) Mutta niin parasta, kun toinen lähtee leikkiin mukaan, niin olen sanonut omalle miehelleni kun hän kameran takana on ollut :) Housukaavoituksen liittyen jaksan odottaa, mielenkiintoista ja varmasti todella haastavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kanneli kommentista! On kyllä ollut todella mukava huomata miten mies on lähtenyt ihan kympillä tähän harrastukseen mukaan, tai siis ajautunut. Ei hän vielä sentään ompelemaan ole ruvennut, mutta juuri näihin kuvaushommiin. Kyselee jo etukäteen, että mitä aion ommella ja missä kuvataan. Ompa muuten pari kankaan kuosiakin piirrellyt, taiteilijan taustaa kun omaa:) Ei ne kuitenkaan tuotantoon ole lähdössä. Tai mistäpäs sitä koskaan tietää:) Mukava kuulla, että sielläkin on isäntä lähtenyt hommaan mukaan. Ja yhteistä aikaahan tämä on parhaimmillaan!..tai pahimmillaan:D

      Poista
  6. Aivan huikea mekko! mieletön malli yksityiskohtineen ja upea kangas. Täytyy nostaa hattua, mä skippaan kaikki suosiolla kaikki mallit joissa on liian monta eri tekniikkaa - ja vielä liukkaasta trikoosta tehtynä. Näin kaupunkihiirenä pitää myös ihailla upeaa suomalaista luontoa kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos kehuista! Yksi asia kaipaisi ainakin korjausta. Voi kun saisi kaikki koneet ruokasalin pitkälle pöydälle nätisti vierekkäin, ettei aina tarvitsisi siirrellä pöydältä toiselle ompelun ajaksi. Välillä kun surautetaan saumurilla, sitten pieni pätkä ompelukoneella ja väliin vielä peitetikkiä, olisi homma paljon joutuisampaa.. Ajattelinkin pikku hiljaa siirtyä ihan puuvillakankaisiin, niitä ei ole paljon tullut ommeltuakaan. Aika huikeita suunnitelmia on mielessä:) Talo on kyllä mahtavalla paikalla, asutaan ihan "keskustan" vieressä, mutta kuitenkin niin luonnon keskellä. Päästäänpä muuten tarvittaessa soutuveneellä lähimarkettiin ostoksille:D

      Poista
  7. Onpa todella kaunis mekko ja kangas, sopii sinulle todella hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos kommentista! Ja oikein paljon tervetuloa, mukava kun liityit lukijaksi, löysin samalla sinun blogisi:) Uskomattoman kauniita kuvia olet ottanut ja muutenkin blogisi niin selkeä ja raikas. Toivottavasti löydät täältä itsellesi mielenkiintoisia juttuja!

      Poista
    2. Voi kiitos sinulle ja olen jo löytänyt vaikka mitä ihanaa täältä blogistasi, olet kyllä taitava ompelija :)

      Poista
  8. Oooooh!!! Tosi kaunis mekko ja sopii kyllä sulle kuin nenä päähän!! *rullaa ylöspäin ihastelemaan kuvia* :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Nenästä puheen ollen, aikoja sitten joku asiakas kommentoi töissä, että minulla on kreikkalainen nenä:D No, kyllähän se iso on, tulen kyllä toimeen sen kanssa:D

      Poista
  9. Hieno malli mekossa ja kangas on upea. Kyllä kannatti äheltää luomuksen parissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista! Kyllähän sitä tulee ähellettyä välillä turhankin tarkasti näiden ompeluiden kanssa, jotenka ompelutahti ei minulla kyllä ole päätä huimaava. Mutta tiedän, että jos jätän jonkin asian korjaamatta, se jää kyllä kaivelemaan..

      Poista
  10. No niin, valmiina kesään, hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Nyt vain odottelen niitä lämpimiä kelejä!

      Poista
  11. Huomasin etten ollut jättänyt tähän vielä kommenttia, vaikka mekkoa onkin tullut ihailtua jo monesti. Ilta-auringossa tulee usein kauneimmat värit kuviin, se aika tosiaan kannattaa hyödyntää :)

    Mekosta vielä sen verran, että sulla on kyllä silmää. Tämä on taidokas, eikä tosiaan lainkaan sieltä helpoimmast päästä. Taitaa burdan toimituksella olla aika optimistinen suhtautuminen ompeluun :D

    VastaaPoista
  12. Tämä on kyllä niin kaunis. ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kätsä:) mekko-parka on joutunut koko kesän olemaan vaatekaapissa kun ei ole ollut kelejä pitää:D

      Poista