sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Rakkaudella tehty, ylpeydellä pidetty.

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Vanha sananlasku pitää tässäkin tilanteessa täysin paikkansa. Entäpä, kun laitan monta kuvaa, silloin sanoja tarvitaan vielä vähemmän. 








"Futon" paita:
Muokattu Burda 4/2016, #114 kaavan pohjalta. 
Kangas: Pellavaa, Eurokankaasta.
EMO-tuotannon kangasvärillä värjätty puuvillabatisti vuorikankaana trapunto-osuudella.

Hame:

Kaava: Burda 3/2015, pienin muokkauksin.
Kangas: Pellavaa, Hanhelista.
Vuori: Ohutta puuvillabatistia, Tohman Tikistä.




Violetti virkattu nappi:
Pellavalanka, (myös käpypitsi koruissa), Helmikaupasta
Virkkukoukku 1,0.
Muovirengas, Karnaluksista 
Puunappiaihio, Askartelukulmasta
Vuorikangas pellavaa.
Takakappaleen hihnassa ommeltu neppari.




Valkoinen virkattu nappi:
Puuvillalanka, Kordonet 80.
Virkkuukoukku 0,75.
Puunappiaihio 
Vuorikangas pellavaa.
Napinläpisilmu pellavalangasta.

Ohjeet nappeihin, 50 Heirloom Buttons To Make -kirjasta.


Viimeistelty lopputulos

Paidan hihat ja helma sekä hameen helma huoliteltu vinokaitalepäärmein. Saumanvaroihin käytin litteää vinokaitalehuolittelu -tapaa. Vinokaitaleet leikkasin pellava- ja batistikankaista.















Paidan yksityiskohtaan yhdistin kahta tekniikkaa, trapuntokirjontaa eli kohokirjontaa sekä nyörikirjontaa eli italialaista vanukirjontaa. Päätin koostaa tähän pienen kuvakollaasin työvaiheista. 
Vink, vink. Helmoja ja hepeneitä -blogista löytyy tarkemmat esittelyt ja ohjeistukset kyseisistä tekniikoista, käykääpä ihmeessä inspiroutumassa blogissa<3 Kauniit jouluiset vanutikatut tyynynpäälliset klik, nyörikirjonnalla koristeltu hurmaava mekko klik, sekä erillinen ohje nyörikirjontaan klik.   

Työvaiheet:

1.Piirsin kuvion vuorikankaalle lyijykynällä ikkunaa vasten. Harsin vuorikankaan paidan nurjalle ja ompelin koneella kuvioiden ääriviivoja pitkin suoralla ompeleella.
2.Täytin kuvion reunassa nyörikirjonnalle tarkoitetun kujan paksuhkolla löyhäkierteisellä villalangalla.
3.Seuraavaksi täytin trapuntokirjonnalle tarkoitetut alueet vanulla. Kankaiden väliin sujahti vanhan futon patjan täytettä, eli 100%puuvillaa.
4.Leikkasin vuorikankaasta ylimääräisen pois, päättelin langanpäät ja suljin täyttöaukot. (vuorikankaan reunat voisin vielä huolitella käsin)
5. Sitten vain ihastellaan lopputulosta!

Kuvion malli, 501 quilting motifs -kirjasta.


Tällä kertaa jätin höpöttelyt vähemmälle. Uskoisin, että näistä kuvista välittyy se kaikkein tärkein<3     


HannaMi heitti blogissaan minua haasteella. Kiitokset Hanna, haaste otettu vastaan<3 

Jos nyt joillain sanoilla asua voisi kuvailla, niin haasteen sanoma "Rakkaudella tehty, ylpeydellä pidetty" sen tekee. 
Tämä on yksi niistä haave-ompeluista, joita olen muistikirjaani raapustellut. Asusta tuli juuri sitä, mitä halusin. Omannäköinen ja itselleni aivan erityinen. Tätä on tehty kiireettömästi, ajatuksen kanssa ja rakkaudella käsillä tekemiseen. Voin rehellisesti sanoa, että tästä asusta olen ylpeä. Olen tehnyt sen itse. Ja kannan sen myös ylpeydellä. 

Haaste on lähtöisin The Diy Stories -blogista. Haasteeseen voit osallistua kuvaamalla yhden tai useamman työn (myös muu kuin ompelu) jonka olet itsellesi tehnyt ja jota ylpeydellä kannat. Käytä vanhaa tai uutta kuvaa ja tägää se somessa #ylpeydelläpidetty. Osallistu kertomalla omat suosikkisi ja haasta halutessasi toinen diy-taitoinen. Haaste on avoin kaikille.   



Palaan ensi viikolla jälleen postauksen merkeissä. Luvassa on jotain melkein yhtä ihanaa. Kengät, jotka sopisi vaikka tähän asuun:)

22 kommenttia:

  1. Voi ihme, kuinka kaunis asu! Ja nuo napit - mä en kestä, miten ihanat! Ja tuo kirjonta. Ihan täydellinen puku. Tuosta työstä välittyy se rakkaudella tekeminen. :)
    Onnellista syyskuun viimeistä viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä oli ihana tehdä ja kieltämättä, tämä on onnistunein ompelu koko pienen kässäilyhistorian aikana:) Sattui muuten sopivasti upeat kuvausilmatkin:) Kiitos Pikku Akka<3

      Poista
  2. Wau, mielettömän hieno, tuo hame on todella kaunis!! Niin ihanaa, että osallistuit haasteeseen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun järkkäsit haasteen, osui nimittäin just sopivasti:) Asun siirsin just talvisäilöön, odottamaan tulevaa kesää:) Kiitos Paulina<3

      Poista
  3. Apua, en kestä miten kaunista, siistiä ja viimeisen päälle huoliteltua jälkeä saata aina aikaiseksi <3 Uskomatonta! Kaunis asu, upeat kuvat ja ihastuttavat yksityiskohdat! Varsinkin tuo virkattu nappi aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos Eerika ihanista sanoista<3 Nämä virkatut napit on kyllä tosi ihania. Tuossa nappikirjassa olisi vielä ohjeet kahteen virkattuun nappiin, mutta en ole saanu onnistumaan sellaisia erikoissilmukoita niin pienellä koukulla ja ohuella langalla. Ehkäpä ne joskus onnistuu:) Ja tokihan näitä malleja vois itsekin kehitellä..:)

      Poista
  4. Niin mahdottoman kaunis kokonaisuus ja sopii täydellisesti sinulle �� Aivan ihania yksityiskohtia. Tykkään kovasti paidan takakappaleen v-aukosta ja nuo söpöt napit kruunaavat kokonaisuuden ����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykästyin kovasti tuohon Burdan paitakaavaan. Halusin mahdollisimman simppelin mallin, ettei kokonaisuudesta tule kanssa liian sekava trapuntoyksityiskohdan kanssa:) Ja pellava on tosi ihana materiaali, mukava ommella ja miellyttävä päällä:) Kiitos Kanneli kehuista<3

      Poista
  5. Niin kauniit kuvat ja uskomaton asukokonaisuus! Hieno tekniikkapläjäys ja upeat viimeistelyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna<3 Kuvat onnistu kans tosi hienosti, tykkään näistä itsekin. Mies räpsi lähemmäs sata kuvaa, niin oli pieni ongelma valkatessa niitä parhaimpia otoksia:D

      Poista
  6. Voi että on taas viimeistelty ja kaunis asu! Minulta ei ikinä löytyisi riittäävää pitkäjänteisyyttä tuollaisten yksityiskohtien tekemiseen :) Asu on ihanan kesäinen ja keveä. Violetti väri sopii sinulle upeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Violetti on mun lempparivärejä, ja löytyy muuten mun värikartastakin:) EK:ssa oli tosi ihania pellavakankaita viime kesänä, ja mietin silloin että turkoosi ois ollu kans hyvä vaihtoehto. Päädyin kuitenkin tähän violettiin, jotenkin rauhallisempi kokonaisuus näin. Ehkäpä ensi kesänä joku pellavatunika sitten turkoosista:) Kiitokset Pizzicato, ihanahan tällaisia kommentteja on lukea<3

      Poista
  7. Voi miten kaunista! Suoraan Voguen sivuilta mutta tyylikkäämpää. Puseron yksityikohdat on kyllä taidokkaasti tehty, wautsi!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, että ihan Voguen sivuilta:D Onneks näissä omissa "mallin" hommissa ei tarvii osata kävellä 10 sentin koroilla tai olla 180cm pitkä:D Hmm.VillaPipo Magazine, ei kuulosta yhtään hassummalta:D Kiitos Saija päivän piristyksestä<3:D

      Poista
  8. Minä oon käynyt tätä monta kertaa ihailemassa, asu on ihan täyttä rautaa :). Odotinkin tätä asua kovasti, mietin, että millaista yksityiskohtien ja kädentaitojen ilotulitusta se mahtaa sisältää :). Kädentaitosihan tässä tulevat jälleen upeasti esille <3. Eniten tässä ihastuttaa asun rauhallisuus ja jonkinlainen seesteisyys, kaikkea on juuri sopivasti! Kauniit ja klassiset materiaalivalinnat toimivat hienosti erityistekniikoiden ja yksinkertaisten, mutta silti malliltaan näyttävien vaatteuiden parina. Hieno työ, jonka tekoprosessikin jää varmasti sinulla ikuisiksi ajoiksi mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tää tulee olemaan varmasti yks niistä mieleenpainuvimmista ompelutöistä. Tätä oli jotenkin niin erikoisen mukava tehdä ja tän parissa pysty oikeesti rentoutumaan. Ja huikeeta oli huomata, miten sain toteutettua suunnitelmat, vaikka pitkäänhän se vei. Mutta mitäpäs sen väliä:D Vaikka rakastan yksityiskohtia ja niiden tekemistä, niin tässä erityisesti pyrin mahdollisimman selkeeseen linjaan, ettei vaan tulis liikaa kaikkee ja lopputuloksesta levoton. Kiitos Krista ihanista sanoista<3

      Poista
  9. Ei tässä kyllä paljon sanoja tarvitakkaan, kerrassaan upea asu. Yksityiskohdat mykistävät minutkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan tästä asusta saanut vaikka romaanin kirjoitettua, mutta tällä kertaa just hyvä näin:) Kiitos kovasti Pirjo kommentista<3

      Poista
  10. Voi taituruutta! Tätä postausta voisi tuijottaa ikuisuuden. Niin monta upeaa yksityiskohtaa. Hame on hurmaava ja paita klassisen kaunis upeine yksityiskohtineen. Ihanat kuvatkin ja näytät niin kauniilta! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuh, nyt ihan punastun:) Miljoonat kiitokset kauniista sanoista Sanna<3

      Poista
  11. Wau, mitä yksityiskohtia taas!

    VastaaPoista