tiistai 1. marraskuuta 2016

Denim - kirjotuin kirjaimin.

Edellisen postauksen siivittämänä jatketaan vielä hetki kirjonta-aiheella. Ja itseasiassa siinä olikin jo hieman esimakua kirjaimien kirjomisesta eli nimikoinnista.   

Keväällä esittelin Instassa kahta kirjaostosta, Elsie Svennåsin nimikoimiskirja I ja II:sta. Näitä kirjoja olen selaillut aina sopivan tilanteen tultua ja eräänä iltana sitten päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Nappasin tilkkulaatikosta pienen palan farkkua, kolusin lankalaatikon läpi ja istahdin sohvan nurkkaan opettelemaan aakkosia. 



Ensimmäinen nimikointikokeilu syntyi vaalealle farkulle, kirjan II-osan vapaan ompelutavan malleilla. Kirjaimet siis jäljennetään kankaalle ja kirjotaan erilaisilla pistoilla kuvion ääriviivoja pitkin. 

Halusin kokeilusta mahdollisimman monipuolisen, joten valikoin erityylisiä kirjain malleja ja testailin minkälaiset langat työhön soveltuvat.  



D Ketjuvirkkauskirjontaa tikkauslangalla (kirjonta tehdään virkkuukoukulla)

E Tikki- ja laakapistoja muliinilangalla
N Yhdistin kirjaimen malliin leikekirjontaa, pykäpistoja helmilangalla
I Ristipistoja parsinlangoilla
M Korko-ompelua (pohjustus etupistoilla, lisäksi laaka- ja varsipistot) nimikointiin tarkoitetulla nimeily/nimikointi/nimikoimislangalla.



Kun sain ensimmäisen farkkutilkun kirjottua, jäin miettimään että kehystäisinkö sen ompeluhuoneen seinälle vai säilönkö ompelulaatikkoon ja yhdistäisin sen myöhemmin johonkin toiseen työhön. Samassa kuitenkin muistin, että olen pitkään kaivannut virkkuukoukuille jonkinlaista säilytyspussukkaa, koukut ovat nimittäin aina hukassa. Tilkku olikin aika passelin kokoinen pussukkaan, tarvitsi vain kulmia vähän pyöristää. Löysin netin syövereistä zippered sketch wallet -ilmaiskaavan, jonka kaavoja sovelsin ja sain lähinnä kaipaamiani ompeluohjeita vetoketjun ja kappaleiden ompelujärjestykseen. 




Ja kun pääsin oikein nimikoinnin makuun, päätin jatkaa kirjonta-urakkaa vielä tummalle farkulle, jossa erivärisillä parsinlangoilla pistellyt kirjaimet näyttävät kyllä erityisen kauniilta. 



Kirjan I-osasta löytyy siis erilaisia kankaan kudokseen perustuvan ompelutavan aakkosia ja malleja. Näistä tavallisin on tietysti ristipistotyöt. 
Farkkukankaasta ei tietenkään voida laskea lankoja, joten tarvitaan avuksi kanavakangasta. Instasta löytyykin yksi työvaihekuva, mutta laitan tähän vielä pienen esimerkin, havainnollistaaksesi lähinnä tuota kanavakankaan ideaa. 

Kanavakangas harsitaan kiinni kankaaseen. Ristipistot pistellään kankaiden läpi seuraten alla näkyvää kirjontamallia ja laskemalla kanavakankaasta "ruutuja"/lankoja. Pistot tehdään kanavakankaan "ruutujen" keskeltä ja pistot tulisi aina tehdä niin, että aloitetaan alapistolla vasemmalta alhaalta oikealle ylös, sen jälkeen yläpisto oikealta alhaalta vasemmalle ylös. Kun ristipistotyö on valmis, kastellaan kanavakankaan pinta ja poistetaan varovasti pinseteillä langat yksitellen. Tämä on muuten jännittävä työvaihe:)





Jotenkin olen ollut siinä käsityksessä, että ristipistot on vähän tylsähköjä ja niistä tulee äkkiseltään mieleen vain ne maisemaseinätaulut, näinhän asia ei kuitenkaan ole. Ristipistoista on oikeasti todella moneksi. Erilaisilla pohjakankailla, langoilla ja vaikka omilla kirjontamalleilla saa juuri niin erikoisia ja omanlaisia kuin vain haluaa. 
Ja mihin nimikointia voisi käyttää? Tässäpä onkin oiva vinkki lasten  päiväkotivaatteiden nimikoimiseen..no joo:D Mutta kyllähän tällä saisi tosi näyttäviä ja kauniita yksityiskohtia vaatteiden ja kodintekstiilien koristeluun ja tuunauksiin tai miten olisi vaikka nimikoitu lahja, esim.kirjoa lahjansaajan puumerkit pellavapyyhkeeseen. 
Arvatkaa muuten mitä unohdin, tietysti nimikoida omat puumerkit pussukkaan:D 

18 kommenttia:

  1. Kyllä nyt rupesi kirjontasormea kutkuttamaan! Ristipistot eivät tosiaankaan ole tylsiä. Vähän vain aliarvostettuja. Mutta juuri tällaisilla uusilla tavoilla käytettyinä todella upeita! Tummalla pohjalla ruskean sävyiset ristipistot näyttävät kyllä tosi kauniilta. Jotenkin minua sykähdyttävät nuo vaalealle farkulle kirjotut erilaiset kirjaimet. Ihanan suloinen sekoitus eri tekniikoita! Olipa taas kiva postaus ja kiva, kun toit ideoita modernimpaan ristipistoiluun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa kuulla, että siellä on alkanut kirjontasormea kutkuttamaan:) Sinun kirjontajuttuja haluisin nähdä enemmän kuin mielelläni:) Noista nimikointikirjoista jäi hurjan monta mielenkiintoista mallia kokeilematta, pitää ujuttaa niitä jatkossa sitten muihinkin käsitöihin:) Kiitos Pizzicato:)

      Poista
  2. Just meinasin aloittaa samalla tavalla kuin Pizzicato. Niin sormia alkoi syyhyttämään: pakko päästä kirjomaan. Mielettömän upeaa jälkeä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka:) Sielläkin sormet syyhyää, jes:)

      Poista
  3. Oijoi, upean näköistä! Kirjontaa on pitänyt kokeilla iät ja ajat. Ehkä vielä tämän vuoden puolella. Tai ensi. Mut kokeiltava on! Kiitos inspiraatiosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna<3 Ihanahan tämmöisiä kommentteja on kuulla, jos postaukset antaa inspiksiä omiin kässäilyihin:) Sinun käsissä syntyis kyllä tosi jänniä ja upeita kirjontajuttuja, ja olen vahvasti sitä mieltä, että tykästyt noihin ristipistoihin! Ja miten kekseliäästi osasit soveltaa eri materiaaleihin, kun miettii vaikkapa sitä kierrätyshuopaa..:) jään innolla odottamaan:)

      Poista
  4. Farkku tekee tästäkin hommasta modernin. Siis tosi hieno, ei voi muuta sanoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija! Farkku on suorastaan loistava materiaali. Sitä on mukava työstää, se on monipuolinen materiaali ja siihen on niin helppo yhdistää eri tekniikoilla toteutettuja yksityiskohtia. Ja kirjontajutut toimii siihen erityisen hyvin:)

      Poista
  5. Onpa siinä rivit kauniita kirjaimia <3. Tuo korko-ompelu on ihanaa, sitä haluan kokeilla pian, ehkäpä juuri niihin pellavapyyhkeisiin, jotka ovat olleet leikattuna viime keväästä saakka :O. Tuota apukangas-hommelia pitää myös kokeilla, vaikka nahkaan, täytyykin varmaan lähteä kanavakangas-ostoksille, noin harvaa ei multa nimittäin löydykään omista varastoista! Ristipistot ei tosiaankaan ole tylsiä, sen minäkin huomasin kesällä kun vähäsen ristipistelin. Malleja löytyy nykyään vaikka minkälaisia tai sitten tosiaan voi vanhan mallin yhdistää modernimpaan kankaaseen. Tosi kivaa hommaa niin kuin kaikki muukin kirjonta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset, korko-ompelu on ihanaa:) Ja oih, vieläpä oikein pellavaan tehtynä, täydellistä! Mä niin odotan sun pyyhkeiden valmistumista:) Vähän pulleampihan tuosta M-kirjaimesta olisi saanut tulla, joten seuraavalla kerralla pohjustan vähän paremmin:) Ja hoksasin muuten netistä, että ristipistoihin(tietysti muihinkin kirjontoihin) voi käyttää myös veteen liukenevaa apukangasta(ainakin tällainen dmc:n water soluble canvas löytyi). Onko sulla tuosta kokemusta? Pitää ihan seuraavalla kerralla kysästä Nappi ja Nauhasta:) Kiitos Krista ihanista kehuista:)

      Poista
    2. Ei ole kyllä kokemusta tuosta kankaasta. Jos löydät tiedon, mistä sitä saa niin vinkkaspas mullekin ostopaikka jotakin kanavaa kautta ;)

      Poista
    3. Nyt tuli kyllä mieleen että konekirjontaan tarkoitettua veteen liukenevaa "kalvoa" multa kyllä löytyy, mutta eihän siinä ole ruutuja niin ei kai siitä oikein ristipistoille avuksi ole?!

      Poista
    4. Mulla on kans just tota konekirjontaan tarkotettua kalvoa. Toi minkä näin netissä, niin oli hyvin samantapaista, mutta se on rei´itettyä:D Eli siis pistellään niistä reiístä..eh, hankalasti selitetty:D

      Poista
    5. Lisäys vielä tänne. Nappi ja nauhasta siis löytyi tuota reiitettyä veteenliukenevaa kirjontakalvoa:) En ole ehtinyt vielä testaamaan..

      Poista
  6. Vautsi! Etenkin tuo D ja M näyttää todella upealta. Olen itse vasta suunnittelun tasolla innostunut ristipistoista. Ostin kankaan missä on ruutuja, mutta tuo kanavakangashan on tosi kätevä. Pitää ehdottomasti laittaa muistiin, kiitos vinkistä :) Kokeilun halu ja innostus erilaisiin tekniikoihin on muuten alkujaankin tullut sun töistä, kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta, sullahan on tosi hyvällä mallilla kirjonta suunnitelmat, jee!:) Ja ristipistot ruutukankaaseen on loistava idea, siihenhän ei tarvita apukangasta laisinkaan:) Sama nimittäin kävi mielessä kun vilkuilin keskeneräisten ompeluiden pinoa. Siellä on pojalle tulossa pieniruutukuvioisesta kankaasta paita, johon ehdin jo vähän suunnittelemaan ristipistoja:) Kiitos Unelmallinen, olet ihana:) Erikoistekniikkajutut on niin jänniä ja tulen niistä taatusti höyryämään jatkossakin:) Ihan mahtavaa, jos näistä postauksista saa inspiksiä ja iloa:)

      Poista
  7. Sinä olet kyllä taitava näissä kirjailuhommissa. Itselleni tulisi uskon puute. Todella hienoja ja mielikuvituksellisia kuvioita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Pirjo:) Kirjailuhommat on mulle mieluisia. Illalla on ihana istahtaa sohvalle ja pistellä muutama pisto, tai milloin nyt sopiva rakonen vaan syntyy. Ompeluhommat vaatii aina koneen viritystä sun muuta..Mukavaa alkanutta vuotta sinulle:)

      Poista