tiistai 15. elokuuta 2017

Statement-satiinipaidat

Nyt on aika herätellä blogi uuteen eloon! 
Kesä vierähti nopsaan, niin kuin sillä on aina tapana tehdä. Lomat on pidetty ja syksy aloitettu uusiin arkiruutineihin totutellen. 
Tänä aamuna lapsia viedessä ensimmäiseen päiväkotipäivään, havaitsin ilmassa selkeitä syksyn merkkejä. Viileä, kuulas aamu, huurtuneet auton ikkunat, järven päällä leijaileva usva, metsäaukion laidassa aavemaisesti hohtavat hämähäkinseitit ja ensimmäiset kellastuneet lehdet kotipihan vaahterassa. Kässäihmiselle syksy on tehnyt tuloaan jo pidempään. Kaavalehtien syysnumerot ovat houkutelleet kaupan lehtipisteillä jo tovin, joita selaillessa alkanut väistämättä haaveilemaan uusista ihanista neulemekoista ja lämpimistä villakankaisista takeista ja liiveistä. Olen kaivellut keskeneräisiä vaateompeluita esiin, katsastanut syksyn kangasuutuuksia sekä huomaamattani eksynyt kaupan lankahyllyille hipelöimään pehmoisen pörröisiä neulelankakeriä, vaikka enhän mä oikeastaan edes neulo.    




Raapustaessani tätä postausta jäin pohtimaan, mitä kuluneesta kesästä jäänyt päällimmäisenä mieleen. Ainakin yhdet ikimuistoiset unelmahäät, joissa sain kunnian toimia kaason roolissa. Tästä kerron myöhemmin lisää. Toisena tulee mieleen ihana mökkireissu perheen ja ystävien kesken ja kolmantena..että kesä oli varsin viileä ja runsas sateinen. Eipä ollut oikein rantakelejä ei.
Mut hei, tiedättekö mikä hyvä puoli tässä oli? 






Vesisade, mikä ihana syy hiippailla ompsuun omien harrastusten pariin ja ommella jotain kivaa värikästä vaatetta piristykseksi. Tai kuunnella sateen ropinaa (lasten kiljumisella säestettynä)kääriytyen vilttiin ja nyhjöttäen sohvalla kirjontatyön parissa. Ilmat olivat niin suotuisat, että ehdin ommella itselle kokonaisen rekillisen vaatetta. No eipäs liioitella, 10 vaatetta, kaikki eri kaavalla kuitenkin. Pari kirjontatyötä siihen päälle, nukkekodin remppaa ja Insta-kanavalla pyörivän #kohtiunelmakämppää -sarjan kuvaukset yhden hengen tuotantotiimillä, että kerrankin on harrastukselle jäänyt ruhtinaallisen paljon aikaa, ei voi kyllä valittaa.  




Viime vuonna Hommahuoneen Sanne-Maija toimi meille loistavana oppaana värien maailmassa ja järjesti mukaansa tempaavan vuosi värien maailmassa -haasteen. Sen myötä sain sysäksen pienelle uudistumiselle ja sitä on työstetty täällä pienessä hiljaisuudessa, askel kerrallaan.  
Musta-valko-harmaa linja ja hillityt värit tuntuu edelleen tutulle ja turvalliselle, mutta nyt annoin luvan itselleni leikitellä väreillä.  

Innostuin jopa niin paljon, että kävin värianalyysissä hakemassa lisää varmuutta värien valintaan ja käyttöön, koska eihän sitä suinpäin uskalla näin radikaaleja, elämää mullistavia muutoksia tehdä. Jännä juttu sinällään. Värikartasta löytyy kaikki ne lempivärit, joista olen aina tykännyt, en vain ole uskaltanut tai osannut yhdistää niitä pukeutumiseen.  
Ja nyt kun sain oikein luvan kanssa käyttää mustaa (löytyy vain talven värikartasta) niin kappas vaan, väriympyrää pyöritellessä katse ei todellakaan ensimmäisenä kiinnity mustaan, vaan näihin muihin upeisiin, viileisiin ja voimakkaan täyteläisiin väreihin.  
Lunttaan värikartan takaa erään vinkin, "ole tarkkana keltaisen kanssa". Kartan keltainen sävy on kylmä, mutta paidan kangas on lämmin keltainen. Ihan vain siitä syystä, että muun sävyistä keltaista satiinia ei löytynyt kaupasta. Tämä lämmin toimii mielestäni kuitenkin ihan hyvin päivettyneelle iholle. Talvella asia on varmasti ihan toinen, koska silloin muistutan lähinnä kalkkilaivan kapteenia. 
Sanottakoon vielä, että värikarttaani on poimittu pari lämmintä syksyn väriä, mutta en nyt kuollaksenikaan muista mitä ne olivat..Eikä tässä nyt ole tarkoitus olla turhan tarkkana, värikartta toimii enemmänkin suuntaa antavana ja avoimin mielin kokeilla mitkä toimii ja mitkä ei. 

Mutta lähdetäänpäs näistä satiinipaidoista. Teemana keltainen ja se yhdistettynä violettiin eli vastavärien voima. Ihana väripari onkin!








Kävi muuten hauska yhteensattuma. Selailin jokunen pävä sitten uutisotsikoita Iltiksen nettisivuilla ja huomasin MyStyle muotibloggaajan postauksen syksyn viimeisimmistä trendeistä. Tänä syksynä kannattaa siis rohkeasti pukea päällensä sähäkkä, huomiota herättävä statement-satiinipaita. Ai että, tässä ollaan kuulkaas oikein muodissa mukana! Pakko myöntää, että jouduin googlettaamaan mitä statement - asu, fashion statement tarkoittaa.. 

Kaava: Burda 8/2015 #112
Röyhelötopin alkuperäinen pääntie oli kapeista ja luistavista kangassuikaleista johtuen melkoisen haastava ommeltava ja eihän siitä kovin nätti tullut. Purin sen pois ja ompelin tilalle satiinikankaasta leikatulla vinonauhalla kanttaukset, jossa yhdistyi  olkaimet. Sama kävi myös toisen paidan pääntien kanssa. 
Jos muuten kanttailette enempi, niin kannattaa ehdottomasti harkita tällaista vinanauhalaitetta. Tämän avulla saa meinaan näppärästi silitettyä haastavammastakin kankaasta leikattuun vinonauhaan käänteet.  
Röyhelöt aiheuttivat myös harmaita hiuksia. Tein ne ensin violetista satiinista, mutta osoittatuivat aivan liian tönköiksi ja lopputulos näytti raskaalta ja sekavalta. Siinä sitä olikin, kun yritin metsästää juuri sopivan sävyistä sifonkia ja arpoa mahtaako  tietokoneen ruudulla näkyvä sävy täsmätä satiiniin. Löytyihän se viimein, Kangas Tukusta. 
Microsatiinit ostettu Savon Palasta.














Kaava: Burda 8/2015 #120
Tämän kaksivärisen satiinipaidan jouduin muokkaamaan vähän pakosta hihattomaksi, koska hihat kinnasivat niin paljon, etten pystynyt liikuttamaan kunnolla käsiä:D  
Nyt kun tarkemmin katsoin Burdan sivulta, niin kankaaksi suositellaan jerseytä..ei mikään ihme että hihat vähän kiristi:D

Tälle viikolle sääkartat ovatkin luvanneet mukavan lämpimiä ja aurinkoisia kelejä. Nautitaan siis niistä:) Huomenna olisi tarkoitus kuvailla lisää valmistuneita vaatteita ja toivon mukaan pääsen niitä pian täällä esittelemään. Ihanaa syksyn alkua sinne teille!  
  

18 kommenttia:

  1. Kauniit puserot kummatkin, ihanat värit/väriyhdistelmät niissä ja kauniisti laskeutuva kamgas. Kiva tuo röyhelöpuseron pääntie-olkain - systeemi. Ja minkä määrän kivan näköisiä kesäompeluksia olet ehtinyt tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Uutar<3 Tykkään näistä kyllä tosi paljon! Aika huomiota herättäviä näistä tuli, että vaatii vielä pikkusen totuttelua:) Tosiaan, kelien piikkiin täytyy laittaa, että näinkin paljon sain ommeltua kesällä:)

      Poista
  2. Oi, ihanaa! Nämä topit ovat niin kauniita ja sopii kyllä sulle todella hyvin tuo keltainen :). Satiini onkin aika haastava matsku, mutta sinä, jos kuka, varmasti osaat sen selättää. Ja et muka osaa kirjoittaa, pöh :D. Ihana teksti, niin pääsi sisälle syksyn tunnelmaan ja tämän kesän fiiliksiin <3! Blogin uusi ilme on raikas ja tyylikäs, tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää satiini olikin tämmöstä paksumpi laatusta, ompelu onnistukin aika kivasti ihan tavallisella paininjalalla. Uudella Elnalla tuli myös testattua yläsyöttäjää ohuempaan satiiniin, tavallisella paininjalalla veti kankaan meinaan ihan kurttuun:/ Pitkään ruukkasin tekstiä, pientä alkukankeutta oli kieltämättä havaittavissa:D Ei pitäis kyllä näin pitkäksi päästää taukoa postailussa..Kiitos Hansu kehuista<3
      Blogin ulkoasua tekis mieli vielä muokata, mutta näillä mennään nyt hetki ainakin. On tää nyt ainakin vähän kevyempi kuin se vanha:)

      Poista
  3. Kiva lukea postauksesi pitkästä aikaa! Kauniita ovat molemmat puserot niitä voi käyttää vielä pitkälle syksyyn. Tuo kelta-luumu on ihana väriyhdistelmä.Värianalyysissa olisikin mielenkiintoinen käydä, pitäisi löytää joku todella hyvä tekijä. Keltainen sopii sinulle hyvin! Mukavaa syksyn alkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija, olipa kiva kun piipahdit täällä:) Hyvä huomio muuten, tuo väri onkin enempi luumu kuin violetti:) Kun katselin tietokoneen ruudulta miehen räpsimiä kuvia niin hyvin huomasi miten tuo keltainen muuttaa sävyään eri valossa. Erityisesti tuo alimmainen kuva, keltainen on siinä kylmempi mitä oikesti onkaan.
      Jos vaan tulee joskus tilaisuus, niin käyppäs ihmeessä värianalyysissä. Tai sulla on kyllä väriympyrät ja kartat niin hallinnassa, että mahtaisitko tarvita moista:)<3

      Poista
  4. Kiva, että jatkat bloggaamista, että jatkossakin voi ihailla töitäsi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttisi lämmitti mieltä, kiitos:) Tosi kiva kuulla että siellä on lukijoita kuulolla vaikka näin pitkä tauko tähän väliin nyt tulikin. Niin ja en ole harkinnut edes lopettamista, palaan tänne aina kun siltä tuntuu ja jotain valmista saan aikaiseksi käsityörintamalla, nyt niitä valmistuikin kivasti kesän aikana:)

      Poista
  5. Jestas miten kauniit topit ja tuo sateenvarjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon Nelli:) Sateenvarjon sain joskus lahjaksi mieheltäni. Tää on kyllä hurjan nätti, tykkään<3 Että vesisateesta voi ottaa ilon irti näinkin:D

      Poista
  6. Mahtavaa, kun täällä blogissa taas tapahtuu. Niin upeat paidat. Noin kirkkaan keltainen sopii sulle mahtavasti. Todella kiinnostavan näköinen tuo keltainen röyhelöpaita ja kaksivärinen kivan veistoksellinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Pikku Akka kehuista<3 Kiva kun kävit täällä kurkkimassa:) Joo, nyt kun on noita käsitöitä valmistunu ihan kivasti niin pääsee blogiinkin raapustelemaan pitkästä aikaa. Paidoista tuli kyllä mieleiset ja varmasti tulee paljon käytettyä. Eihän nää siis ihan arkipaitoja ole, mutta kaikenlaisiin kesämenoihin oikein passelit:)

      Poista
  7. Huippukauniita paitoja ja värit sopivat sinulle. Värianalyysistä saa kyllä kivasti varmuutta värien käyttöön. Minäkin pidin Hommahuoneen värihaasteesta, vaikka en ihan kaikkiin ehtinyt osallistumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! Harmittaa vähän, kun en ehtinyt kovin monta kertaa osallistua tuohon haasteeseen, mutta sain siitä kyllä hurjan paljon inspiksiä ja niitä tässä onkin nyt toteuteltu. Värianalyysi oli hauska ja avartava kokemus. Muutama väri tulikin yllätyksenä, että enpäs ole tuotakaan aiemmin hoksannut kokeilla.

      Poista
  8. Oi, mikä upean näköinen rivi uusia vaatteita rekillä ja ihania nämä topit! Tuo keltainen väri sopii sinulle hyvin, ainakin tosiaan näin kesäaikaan, kun iho on saanut aurinkoa. Minulle tuli suorastaan ihottumaa, kun kuvittelinkin vain noiden kankaiden ompelemista. Upean siistiä ja huoliteltua jälkeä sinulta taas kerran haastavista kankaista huolimatta.

    Aika jännä, että olemme molemmat väreiltämme talvi-ihmisiä! Ollaan kuitenkin niin erivärisiä. Minä kävin joskus silloin ihan nuorena aikuisena värianalyysissä ja kyllä se on auttanut paljon. Hutiostoja ei ole juurikaan tullut. Joskus saatan hankkia jotakin "ohi" värikartan, mutta varsinkin kesäisin sillä ei ole niin väliä, kun iho on päivettynyt. Innolla odotan seuraavia postauksiasi. Mitähän kivaa sieltä seuraavaksi paljastuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää värianalyysi olikin aika jännä juttu. Nään itsessäni jonkin verran myös syksyn piirteitä ja harvemmin talvi-ihmisellä on pisamia..ne tosin ilmestyvät keväällä ihon päivettyessä ja jotenkin sitä huomaamatta kesällä valikoi enempi lämpimiä sävyjä ja talvella siirtyy niihin kylmiin väreihin. Että mikähän sitä nyt oikeasti sitten on:D Ja totta, kun pitää värikartat mielessä ostoksilla niin vähempi niitä huteja tulee!
      Kiitos Pizzicato ihanasta kommentista<3

      Poista
  9. Sinä olet kyllä kesän aikana saanut ommeltua itsellesi vaikka mitä ihanaa vaatekaappiin. Olisinpa ollut minäkin yhtä ahkera :). Tuota kaksivärisen paidan kaavaa olen itsekin joskus katsellut sillä silmällä, mutta tässä postauksessa silti taisin ihastua enemmän tuon röyhelöpaidan kepeyteen ja leikkisyyteen :). Tuo sateenvarjo on myös aivan ihana,hyvä syy lähteä ulos sateeseen kävelemään, kun omistaa noin kauniin varjon :).

    VastaaPoista
  10. Heh, mulla olikin alkuvuosi aika hiljaista ompeluiden suhteen:D Tosi kiva fiilis tuli kun sain ommeltua näitä omia juttuja, mitkä oli pitkään mielessä. Ja uutta pukkaa:) Joskus taidettiinkin puhua tuosta kaksivärisestä paidasta ja ihan totta, tuo röyhelöpaita ois niin sun tyylinen:) Sateenvarjosta tykkään ihan hirmuisesti, mies osaa kyllä aina valita mieluiset lahjat<3 Kiitti Krista<3

    VastaaPoista