tiistai 5. joulukuuta 2017

Hola!

Tämän vuoden puolella olemme perheen kanssa lomailleet jo toistamiseen Kanarian lämmössä. Huhtikuussa kohteenamme oli Gran Canaria ja toissa viikolla karun kaunis Fuerteventuran saari. 
Tampereen käsityömessut jäivät siis tällä kertaa välistä, mutta uskotteko ettei lähtöpäivänä enää niin harmittanut;) 
Yritetään ensi vuonna sitten uudestaan.

Viihtyisä hotelli meren rannalla, rauhallinen ympäristö, aurinkoa ja lämpöä. Näissä puitteissa mieli ja keho lepäsi. Suurimman osan ajasta viihdyimme hotellilla ja ihan sen läheisyydessä. Altaalla makoillen, ravintoloissa herkutellen, rannalla tallustellen ja simpukan kuoria tutkiskellen, yhdessä rentoutuen. Juurikin sellainen löhöloma jota tähän väliin kaivattiin. 
Ipanoille riitti vallan mainiosti viihdykkeeksi hotellin tarjoamat aktiviteetit. Pulikointi altaalla, minigolf -kierros, lasten clubi pallomerineen ja minidiscoineen piti huolen siitä, että illalla ei unta tarvinnut paljon houkutella. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi tullut nukuttua 12 tunnin yöunia.





Pakkasin omaan kapsäkkiini viime kesänä ompelemani pellavapaidan ja rantamekon. Kumpaakaan en silloin ehtinyt, tai oikeastaan tarennut käyttää. Kepeästä rantahölttänästä olen haaveillut jo aiemmilla lomareissuilla. Sellaisesta, jonka voisi näppärästi kietaista biksujen päälle ja jolla kehtaisi viilettää hotellin käytäviä pitkin altaalle tai vaikka piipahtaa allasbaariin virvokkeelle. Ihan oikeana kesämekkona tämä ei tällaisenaan toimi, pienikin tuulenvire saa helmat hulmuamaan niin, että halkio on avoin napaan asti:D 

Hei, sain juuri kuningasidean! Ihailin tuossa pari päivää sitten Kristan upeita köydestä ja nyörikuteesta ommeltuja koreja ja jotenkin ne jäi pyörimään mieleen..Arvaatteko mitä haluaisin toteuttaa? Minulta nimittäin puuttuu leveälierinen olkihattu tai fedora ja sellaisen aion ommella, en tosin tänään enkä huomenna, ehkä sitten seuraavalle lomamatkalle. Netissä ehdin jo selailla erilaisia pellavanauhoja ja nyörejä ja löytyyhän juuri tähän tarkoitukseen olkihattunauhaa. Kiitos Krista inspiksestä<3 



Tilasin Simplicityn 1100 "Super Jiffy" cover up -kaavan muistaakseni Ebaysta. Itse asiassa helppohan kaavat olisi rantamekkoon itsekin piirrellä ja ohjeita löytyy varmasti netistä pilvin pimein. No, minä nyt vaan tykkää ommella kaiken valmiilla kaavoilla ja jollain tavalla koen, että näin on myös pienempi riski epäonnistua:D  
Ohuen, kauniskuvioisen polyesterikankaan ostin muutamia vuosia sitten EK:n palalaarista hametta varten. Olinkin siitä ehtinyt jo palasen leikata, mutta jostain syystä projekti oli jäänyt kesken.. 
Ohut, liukaspintainen kangas osoittautui varsin haastavaksi materiaaliksi, koska kangas tuntui liukuvan milloin mihinkin suuntaan, ihan pienestä hipaisustakin. Ompelu sen sijaan sujui lähes mutkitta! Peukut uuden ompelukoneeni yläsyöttäjälle, tuli kuulkaa niin siistit saumat että! Ei kurtun kurttua:)
Selän puolelta mekko tuntui roikkuvan liian alhaalla, joten ujutin taakse yläreunaan päärmeen sisään kapean kuminauhan. Nyt mekko pysyy paremmin keskiselän korkeudella peittäen samalla solmitut bikininauhat.





Pojan kamppeita pakkaillessa tajusin, että viime kesän shortsit eivät millään enää mahdu hänen päälle. Paria päivää ennen lähtöä kiersin paikkakunnan vaateliikkeet, kaikki ne kaksi ja arvatenkin tähän aikaan vuodesta kesävaatevalikoima oli varsin suppea. Yhdet shortit sain ostettua, mutta kivahan reissuun olisi saada parit varapöksyt mukaan. Selasin hyllystäni kaikki ottobre lehdet, mutta shortsikaavat osoittautui turhan työläiksi, nyt ei ollut oikein aikaa resoreiden kanttailuun tai yksityiskohtien näpertelyyn. 
Burda ratkaisi pulman. Ompelin pika pikaa neljät superhelpot shortsit 4/2017 numerosta, yhdet pellavasta ja kolmet collegesta. Niistä kuva instagramin puolella---> (Unohdin ladata kameran akun täyteen, joten sovituskuvia ei saatu reissussa napattua)




Pinkin pellavapuseron ompelin Suuri Käsityö 5/2017 lehden kaavalla. Pellavakangas, sekin Ek:sta. 
Tykkään kovasti noista solmittavista nauhoista, mutta pääntie oli minun makuun turhan syvään uurrettu. Mietin eri vaihtoehtoja, miten saisin tuosta poikkisauman kohdalta alaspäin kaartuvan aukon pohjan tilkittyä umpeen. Kokeilin ensiksi ommeltua pitsiä, mutta lukuisista yrityksistä huolimatta en saanut siitä tarpeeksi siistin näköistä. Sitten keksin yhdistää siihen käsityökätköistäni löytämäni farkkukangastuppiloista solmeillun koristeen. Siitä tarkemmin tässä postauksessa. 



Matkatuliaisostoksilla piipahdimme Fuerteventuran pääkaupungissa, Puerto del Rosariossa. Hotellilta sinne kurvasi taksilla reilussa 15 minuutissa. Paikallisesta ostoskeskuksesta löysin itselleni pitkän toppatakin, jollaista olen pidemmän aikaa etsiskellyt. Kyllä, toppatakin Kanarialta:D
Hotellin läheisyydessä sijaitsevasta ruokakaupasta nappasin altaalle selailtavaksi Patrones kaavalehden, joka onkin ihan uusi tuttavuus. Yhden trumpettihihaisen paidan siitä voisi ainakin laittaa kokeiluun, mutta sitä ennen täytyy tutustua mittataulukoihin tarkemmin. Poikkeaa nimittäin jonkin verran tutumpien kaavalehtien mitoituksista. 

Niin ihanaa kuin matkustelu onkin, niin vielä ihanempi on palata kotiin. 100 -vuotiaaseen itsenäiseen Suomeen<3

Nyt toivotan kaikille oikein hyvää itsenäisyyspäivän aattoa!     

6 kommenttia:

  1. Varmasti mahtava irtiotto kylmästä ja koleasta. Nämä kuvatkin lämmittävät. :) Niin ihana tuo pellavapaita. Kaunis pääntie ja muutenkin mukavan linjakas. Innolla jään odottamaan sun lierihattuompelusta. :) Onnellista itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kehuista:) Totta tosiaan, tällaiset irtiotot arjesta piristää kummasti ja jaksaa nyt sinnitellä sitten kevääseen asti:) Pellavaan olen tykästyny hirmuisesti, kesällä on kyllä mitä loistavin matsku. Helpostihan se ryppyyntyy, mutta eikös se vähän kuulu asiaan:) Heh, voipi hetki vierähtää ennen kuin lierihattua pääsen esittelemään..:D

      Poista
  2. Tyylikkäät matkavaatteet!!! Tuo pitkä mekko on upea, tarpeellinen olisi omassakin matkapuvustossa ollut vastaava monesti. Paidan kaula-aukko on taitavasti tehty, hyvin yhdistää tummiin farkkuihin.

    VastaaPoista
  3. Kiitti paljon Saija:) Pikku Akalle just kommentoinkin miten olen tykästynyt pellavaan, mutta vähintäänkin yhtä paljon tykkään farkusta:) Sitä tulee yhdisteltyäkin vähän sinne sun tänne:) Ompasehan sinäkin omaan matkapuvustoon rantamekko:)

    VastaaPoista
  4. Ah, mikä ihana kesän tuulahdus! Ja niin kauniit vaatteet. Hieno tuo paidan yksityiskohta ja mekko on kerrassaan hurmaava! ❤

    VastaaPoista