tiistai 19. joulukuuta 2017

Talvikki

5 yötä enää jouluun! 
Ihan uskomatonta millä vauhdilla joulukuu on hurahtanut. Vielä ihmeellisempää on se, että olen kerrankin ajoissa jouluvalmisteluissa. Taitaa muuten olla ihan ensimmäinen kerta, kun joulun alusviikolla on hommat näin hyvällä mallilla. 
Joululahjat on ostettu, paketoitu ja osa toimitettu postin kuljetukseen. Joulukortit, nekin ehdimme askartelemaan lasten kanssa, vaikka marraskuussa vielä vannoin että kaupasta ne ostetaan. (ensi vuoden tavoitteena on saada kortit lähtemään joulumerkeillä) 
Ylitse pursuvat lelulaatikot ja kaapin päällyset saivat eilen kyytiä, kun päätin karsia tavaran paljoutta oikein reilulla kädellä, samassa hötäkässä tuli sitten siivottua koko koti. Urakan päätteeksi kannoin pari jätesäkillistä rojua varastoon ja nyt paranee vain toivoa ettei tarvitse lähteä etsimään jotain lelurobottia, millä ei ole leikitty viimeiseen kahteen vuoteen. Ja joulukuusihan meillä on ollut koristeltuna jo kuukauden verran, että mun puolesta joulu vois tulla jo:)







Käsityörintamalle kuuluu myös hyvää. Iltaisin on koneet surisseet tasaiseen tahtiin ja pääpaino on ollut pitkälti vaateompeluissa. Miehelle olen ommellut mm. flanelli-collegepuseron, pojalle villapaidan ja villakangashousut, tuttavaperheen tyttöselle mekon ja taisin surauttaa yhden piponkin. Näissä asuissa inspiraation lähteenä on toiminut klassikko kauhuelokuva Hohto, josta aiemmin taisin vähän jo vinkata:) 
Keskeneräisten kasassakaan ei kummittele enää kuin virkatut tossut, mutta uskotteko miten vaikeeta on jatkaa toisesta tossusta, kun en hoksannut laittaa ylös kaikkia ensimmäiseen tossuun tekemiäni muutoksia:D 

Kun Named Clothing julkaisi viime vuonna Evolution Theory mallistonsa, päätin siltä samalta istumalta laittaa kokeiluun kaksi suosikkiani, Talvikki puseron ja Pilvi takkimekon. Vaan kylläpä meni pitkään toteutuksessa, kokonainen vuosi:D 
Tässäpä siis Talvikki. Ompelin sen EK:sta ostamastani petroolinvärisestä villasekoitekankaasta. Lisäyksenä halkioihin vetoketjut, koska ne suorastaan huusivat sellaisia.  

Minusta tämä on kyllä mainio pusero reippaillessa pikkupakkasella. Monesti toppatakissa kolatessa alkaa hiki virrata, joten tämä on kyllä kiva kevyempi vaihtoehto. Alle mahtuu parikin ohutta paitaa ja eikös kerrospukeutuiminen talvella ole kaiken a ja o.  




Viime viikolla saatiin tänne Savon seudulle kunnon lumipeite  myrskyn kera. Lapset ovat siitä tietysti olleet enemmän kuin riumuissaan, jopa minäkin tykkään, vaikken niin talvi-ihminen olekaan. Kyllä tuo valkoinen lumipeite toi niin kivasti valoisuutta pimeyden keskelle ja nostattaahan se joulufiilistä entisestään:) Postailemaan en varmasti ennätä enää tällä viikolla, joten nyt on hyvä hetki toivottaa teille kaikille oikein mukavaa, rentouttavaa joulua<3    

10 kommenttia:

  1. Tosi kaunis ja selvästi käytännöllinen vaate tuo Talvikki! Ja voi, ihan oon kade valmiista joulunlaitosta :D meillä on lahjajutut ihan levällään, pitää vielä ommella vimmatusti. Ihanaa joulua teidän perheelle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tässä vielä muutama päivä aikaa surautella pehmoisia paketteja, ihania juttuja siellä varmasti tulossa:) Minä ostin kaikki lahjat kaupasta, ideoita itse tehtyihin ois ollu vaikka kuinka, vaan ei aikaa toteuttamaan niitä:/
      Kiitti paljon Hanna<3 Ihanaa joulua teillekin!

      Poista
  2. Hauskaa joulua ja käsityörikasta uutta vuotta 2018. Tosi kivan värinen talvipaita ja vetoketjut piristävät kivasti kokonaisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Johanna<3
      Sulla on ollut kyllä ihan huikee käsityövuosi, ilolla olen seuraillut puuhailujasi ja tietysti suomi100-haastetta. Mitähän jännää ensi vuonna keksit:)

      Poista
  3. Aivan ihana vaate! Tuommosesta minäkin tykkäisin juurikin pihan kolauksessa ja lenkkeillessä. Hirmuisen kaunis malli! Erityisesti tykkään tuosta vetoketjuyksityiskohdasta.
    Ihanaa joulun aikaa Sulle! <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon Pikku Akka ja ihanaa joulua sinullekin<3 Pistähän sinäkin Talvikki kokeiluun, tämä on kyllä niin huippu ja käytännöllinen! Sopii myös kivasti farkkujen kanssa, että kelpaa kyllä kauppareissuilla piipahtaa:)

    VastaaPoista
  5. Kyllä tuolla asulla kelpaa lunta luoda. Kiva kun se on takaa pidempi! Hyvää joulunaikaa sinnekkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Saija<3 Minä tykkään kans kovasti kun tuossa on takana pidempi helma, ei käy rehkiessä viima niin helposti selälle:) Jahas, täytyy tästä lähteä taas lumitöihin, viime yönä oli satanu taas isot kinokset:)

      Poista
  6. Kylläpäs onkin käytännöllisen oloinen vaate! Ja silti niin kaunis! Juuri tällainen kevyempi takki olisi pihahommissa passeli. (Nimimerkillä juuri lumitöistä selkä märkänä sisälle palannut) Väri on kuin sinulle tehty. Ihan tosi mainio takki! 👍🏼💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Lumitöitä on tänä talvena tosiaan riittänytkin, että ihan hyvään saumaan sain pusakan viimein ommeltua:D Kuvissa muuten takin väri ei toistu ihan oikein, on siis oikeasti petroolin värinen, ei noin sininen. Tai mun silmään ainakin näyttää liian siniseltä:)

      Poista