perjantai 30. tammikuuta 2015

My Wardrobe -collection, paita osa1

Viime syksyn ja talven aikana ehdin ommella itselleni kokonaisen kokoelman vaatteita. Itseasiassa en tehnyt sitä tarkoituksella, mutta kokoessani vaatteita kuvauksia varten, niistä syntyi sellainen. Vaatteita yhdistää sama värimaailma, eli paljon harmaata, mustaa ja valkoista. Syksyllä oli tullut paljon merinovilloja kauppoihin, niistä syntyikin neulepusero ja pari neuletakkia. Työ/kotikäyttöön ompelin collegemekon ja lisäksi neulosmekon. Aiemmista postauksista voitte päätellä, että olen tykästynyt farkkutrikooseen, siitä ompelin vielä maxihameen. 
Pengoin samalla hieman vaatekaappini sisältöä, mitkä sopisivat ompelemieni vaatteiden seuraksi. Täytyy sanoa, että kaappi näyttää avaralle. Ilmeisesti iän myötä shoppailutahti on hiipunut. Sitä tulee nykyään jopa harkittua, tarvitseeko jotakin vaatetta todella. Ja tarpeettomat vaatteet olen oppinut viemään kirpputorille. Huomionarvoinen seikka, omat vaatteeni mahtuu yhteen kaappiin, mieheni vaatteet kolmeen..

Peruspaitoja uupui kaapistani. Näitä ompelinkin kaksi kappaletta samalla kaavalla. Pidän tästä Burdan kaavasta todella paljon. Pienellä jutuilla peruspaidasta saa näyttävän näköisen. Tässä sen tekevät rypytykset.





Kaavana Burda 1/2014,122. Mielestäni mitoitus on tässä kaavassa pienehkö. Tämä ensimmäinen paita on kokoa 36. Tooodella vartalonmyötäinen, en ihan siltänään tätä kehtaa pitää, mutta menee hyvin neule- tai collegetakin alla. Seuraavan teinkin numeroa isomman. Burdan suomenkielisen -version sisältämän ompelukoulun ohjeilla paita on helppo tehdä. 

Tarvikkeet: Lillestoff, mustavalkoraidallinen trikoo. 
            Framilon -joustonauhaa. 

Testailin tässä uutta kameran jalustaa. Aikamoista kameran edessä ramppaamista ja itselaukaisijan kanssa sähläämistä. Valaistus on surkea enkä osaa vielä tehdä kameraan kunnon säätöjä. Kyllä tämä tästä.


Vuosia sitten ostetut asusteet.




2 kommenttia:

  1. Tuo raitapaita menee muuten heti kokeiluun jahka saan kroppani takaisin. Näyttää sun päällä niin mielettömän hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kyllä tästä kovasti, suosittelen kovasti kaavaa ja tuo Lillestoffin raitatrikoo on tosi pehmeää ja laadukkaan tuntuista. Paita kestää varmasti pitkään hyvänä.

      Poista