tiistai 30. joulukuuta 2014

Sydänhuppari

Oih, tykkään tästä väriyhdistelmästä.
Joululahja #4


Kaava Ottobre -lehdestä 4/2014, Banana Sweet, koko 98cm.
Alkuperäiseen ohjeeseen kuuluisi pienet taskut, mutta jätin ne pois.
Sydänvelour on ostettu aikoja sitten Ikasyriltä. Halkiokaitaleet on tehty Eurokankaan pinkistä velourista ja hupun sisus Metsolan pinkistä trikoosta. Hihansuut mustasta resorista ja peitetikillä koristeellisempi tikkaus hihansuihin ja helmaan. Hupun etureuna ja halkiokaitaleiden reunat on kantattu yhtenäisellä mustalla resorisuikaleella. Kanttauksen tein tässäkin saumuri/peitetikki yhdistelmällä. 
Mustat Prymin nepparit ja Vlieseline Formband -tukinauha on ostettu Hanhelista. Muotolaskoksiin ja halkiokaitaleen pohjaan käytin kiinni silitettävää neulospohjaista tukikangasta. 
Ja jälleen kerran, en ymmärrä miksi neppareiden laitto voi olla niin vaikeaa. Käytössä minulla on kuitenkin ihan nepparipihdit ja vaikka kuinka yritän asetella nepparin kappaleet hollilleen, niin silti muljahtaa.. Mieheni Leatherman piti kaivaa kaapista, että sain vääntyneet kappaleet irti toisistaan. 
Tämän huppari meni pukin konttiin, tyttärelle ompelin tällä kaavalla jo syksyllä oman version joustofroteesta. 
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti